Ideasta myyntituotteeksi – kankaanpainantakokeiluja

Tai no kokeiluja… kyllä Veera jo osaa kankaanpainannan, mutta ne vanhat työvälineet, mitä löytyi kaapin perukoilta, vaati vähän kokeilemista.

Kuten edellisellä kerralla mainitsinkin, alamme suunnitella saunamyssyä. Ensin päätimme tehdä sen froteesta. (Tuo lause ei muuten ole niinkuin tarkoitin. Vaan: Päätimme tehdä sen ensin froteesta) Sanajärjestyksellä näyttää olevan merkitystä. Koska yksivärisestä froteesta tulee aika tylsä, mietimme koristelumahdollisuuksia. Tuollainen frotee ei ole kankaanpainantaan yksinkertaisin mahdollinen, mutta kyllä se onnistuu.

Aina voi oppia uutta. Tällä kertaa minua muistutettiin riittävien alkuvalmistelujen tarpeellisuudesta. Koska seula oli täynnä muutakin tekstiä, piti niitä peitellä, niin että vain haluttu ”Uusikaupunki” jäi näkyviin. Pöytä suojataan. Kangas kiinnitetään. Ilmankos minun kokeiluni yleensä päättyvät katastrofiin.

 Ensin kokeiltiin tuputusmenetelmää, mutta väri oli niin vanhaa, ettei tulos ollut hyvä.

Sitten vaihdettiin systeemiä, otettiin ikkunalasta käyttöön (raakkelia ei löytynyt mistään)

Vanha pasta vedellä laimennettuna ja toinen vähän vetreämpi pasta antoivat jo hyvän tuloksen. Lakanakankaalle lopputulos on aivan timangi.

Kaapista löytyi tällaiset  värit, jotka viittaavat kalvoväreihin, mutta ovat kankaalle tarkoitetut. Kun minä palvelin välillä asiakasta, Veera ehti vähän kokeilla näitäkin.

 Sitten löytyi myös liitumuotoiset värit, jotka pakkauksesta päätellen ovat jostain 70-luvulta. Kyllä näilläkin ihan kivaa jälkeä tulee.

Lauantain työpäivä oli vain neljä tuntia, joten meidän homma jäi kokeiluasteelle. Nyt pitäisi päättää, mitä lopulta lähdetään yrittämään, tekemään koeponnistukset, testaukset jne. Ihan ensimmäiseksi täytyy hankkia kunnon värit. Koska mukana on harjoittelija, jonka on tarkoitus oppia tulevaisuuttaan varten, on minunkin parasta tehdä projekti oikein.

Ideasta myyntituotteeksi. Miten valmistetaan tuote myyntiin? Mitä kaikkea pitää huomioida? Siinäpä.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top