Kylpylämatka Pärnuun

Olemme monena syksynä käyneet Pärnussa kylpylässä. Jos on muutenkin Virossa käyty usein. Nämä kylpyläreissut on järjestänyt omakotiyhdistys ja matkan toteuttanut Kaarimatkat. Tämän helpompaa ei reissuaminen voisi olla: matka alkaa linja-autoasemalta, jossa matkalaukut pakataan autoon ja puretaan vasta perillä. Ei kamojen kantamista eikä parkkipaikan etsimistä. Laivamatka (jota inhoamme) sujuu kohtalaisen kivasti, kun meille on varattu paikat buffet-pöydästä. Tämäkään kylpylämatka Pärnuun ei jää viimeiseksi.

Hotellimme on aina sama Estonia Medical Spa, tuttu paikka ja tutut rutiinit. Ensin tavataan lääkäri, mutta sen varaan ei kannata suuria odottaa. Hän kuitenkin sanoo viimeisen sanan hoitoihin, joita toki saa itsekin ehdottaa. Joka päivälle on 3 hoitoa, itselleni valikoitui osokeriitti, virkistävä hoito jaloille, yrttikylpy jaloille, niska-hartiajumppa ja hieronta neljänä päivänä. Nyt menimme yht’aikaa hoitoja varaamaan ja olipa kiva, sillä hoidot järjestyivät puolison kanssa samoihin aikoihin.

Aamulla minä jäin vielä loikoilemaan, kun puoliso lähti ulkoilemaan ja tekikin pitkiä lenkkejä pitkin poikin kaupunkia. Hoitojen jälkeen lähdimme vielä yhdessä kävelemään. Suuntasimme keskustaan. Rakastan ihmetellä erilaista arkkitehtuuria ja kummastella toisenlaista värisilmää. Kävelylenkin jälkeen takaisin hotellille syömään ja illalla vielä allasosastolle esimerkiksi suolasaunaan ja vesijumppaamaan.

Kävimme kahvilla mukavissa paikoissa, sillä hotellin kahvi ei aivan maistunut…

Ihailimme lasten leikkipaikkoja ja sitä, miten kaupunkiin oli tuotu rakennusten esittelylaattoja. Norsuja oli joka puolella kaupunkia.

Poikkesimme ihmeellisessa secondhand liikkeessä, Zigrimigriz ja käsityöläisten työpaja/myymälässä.

Yksi taidenäyttelykin osui matkalle kummasteltavaksi.

Nähtävää kaupungissa on vaikka kuinka paljon, mutta minun kävelykykyni on rajallinen, joskin tuolla matkat oli paljon pitempiä kuin mihin kotona pystyn. Pitihän se käydä katsomassa myös Kuha-alus, joka on minun nuoruudessani kuljettanut ihmisiä Uudessakaupungissa.

Paluumatkalla pysähdyttiin Tallinnassa Sadamarketissa, joka olikin supistunut paljon ”loistokkaista” ajoistaan. Nyt näytti olevan feikkimarimekot esillä.

Kiva matka. Ensi vuonna taas uudelleen.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top