Farkkukassi

En voinut vastustaa tätä palasta, mikä jäi aiemmista farkkutilkkutöistä. Pieni vyötärökappale, jossa kiva nappilista. Siitä päätin tehdä laukun. Kappale näytti kuitenkin vähän liian matalalta, joten päätin lisätä sen alaosaan jotain ruskeaa. Vaikken muuten ruskeasta väristä itselläni pidäkään, sininen ja ruskea on aika kiva väripari. Ihan minun tyyliäni ei farkkukassi ole, mutta ”aika tavaran kaupitsee”, sanotaan.

Kuten olen aiemminkin maininnut, en osaa/viitsi/ehdi etukäteen suunnitella töitäni, vaan malli ja työtapa varmistuu vasta tehdessä. Tämänkin kassin ompelu olisi ollut helpompaa ja mallista olisi tullut napakampi, jos olisin hiukan nähnyt etukäteen vaivaa.

Tein pohjan erillisestä kappaleesta ja kuvittelin lisääväni sinne kovikkeen, mutta eihän sellainen irrallinen – vaikka miten jäykkää pahvia olisikin – siellä pysy paikoillaan. Olisin halunnut, että kassi pysyy jämäkästi pystyssä, mutta ei se tällaisenaan pysy. Retkottakoon siis.

Vuoriksi valitsin mahdollisimman jäykkää kangasta ja tämä vakosametti olikin lähes peltiä.

Vuorin ompelussa yllätin itseni. Niinkuin en olisi ikinä vuoria kassiin ommellut. Mutta lopulta se onnistui, kun purin vuoriin kääntöaukon. Tietysti. Tuo kassin alaosa on nahkaa, mutta aika pehmeää sellaista. Voikohan nahkaan silittää tukikangasta, en tiedä? Olisi saattanut auttaa asiaa…

Sitten kiinnitys. En ollut SITÄKÄÄN miettinyt etukäteen. Lähes ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käsin ommeltavat nepparit ja kyllähän ne toimii, ehkä? Karhulangalla ompelin. Hyvä, että olin tilannut sitä puotiin.

Olkahihnakin on ihan aloittelijan tekemän näköinen. Halusin siihenkin nahkaa ja farkkua. Jouduin molemmat puolet ompelemaan useammasta palasta. Kiinnitin hihnan vuorin ja päällisen väliin. Sen sentään huomasin etukäteen!

Hihnaan ei tullut säätövaraa ja saattaa olla, että se käytössä venyy, mutta sittenpä lyhennetään.

Ehkäpä joskus kuvaan kassin tekemieni farkkutilkkutakkien kanssa. Vai lieneekö liikaa – torta på torta?

Tässä vielä puodin eteisessä

Tykkään ommella farkkua, joten näitä on tulossa lisää.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top