Jos jonkun asian saa päähänsä ja sitä alkaa kehitellä, voi olla vaikea luovuttaa ennen kuin on edes kokeillut. Tämä projekti lähti siitä, että olin tuonut kierrätyskeskuksesta miesten takin ajatuksella, että käytän sen kangasta toisessa takkiprojektissa. Sitten satuin kokeilemaan takkia päälleni ja totesin, että on melkein sopiva. Ja siitä se sitten lähti, tuunaus.

Koska kyseessä on miesten isokokoinen takki, on hartialinja todella leveä. En halunnut lähteä niin isoa projektia tekemään, että olisin olkatoppaukset poistanut, koska sitten olisi pitänyt hihatkin istuttaa uudelleen. Enkä tuossa vaiheessa tiennyt, tuleeko tästä ylipäätään yhtään mitään.
Pesin takin ensin villapesuohjelmalla, mutta kaulus jäi hivenen epämääräisen likaiseksi. Laitoin toisen kerran koneeseen ja kaulukseen tahranpoistoainetta. Lika lähti, eikä takki ottanut itseensä pesusta.
LIsää tilaa tein sekä eteen että taakse. Eteen lisäsin mustasta huopakankaasta lipareen. Idea täältä. Tein niitä kaksi ajatuksena lisätä molemmin puolin, mutta totesin kuitenkin yhden riittävän. Ja jotenkin kivamman näköinen epäsymmetrisenä.



Lipare on kaksinkertainen, tikattu etureunoistaan ja vain ommeltu takin reunaan. Koska miesten takeissa napitus on eri puolella, jouduin tekemään tähän lipareeseen kaksi napinläpeä. Takin alkuperäiset napinlävet juuri ja juuri peittyy.
Hassuttelua kravateilla
Tämä idea ponnahti eteeni Pinterestistä. Kravatit. Sain niitäkin kierrätyskeskuksesta. Ensimmäisen erän pesin koneessa ja ne menettivät muotonsa aivan täydellisesti. Loput jätinkin pesemättä, kun näyttivät siisteiltä, eivätkä tule ”iholle”.
Valitsin toisiinsa ja takkiin sopivat sinisävyiset kravatit. Kolmesta tuli sopivasti tilaa lisää.



Ensin oli ajatuksena jatkaa kravattien ohuet päät jotenkin taiteellisesti etupuolelle, mutta se näytti kuitenkin liialliselta. Päädyin kätkemään päät takin kauluksen alle. Kravatit ompelin ensin harsimalla ja lopulta koneella siksakilla niin, että ommel ottaa kiinni molemmin puolin kravattiin. Kun kravattien kangas on leikattu täysvinoon, se antaa hivenen myöten, ja tämä lisäpala siis joustaa.
Ihan täydellisesti takaosa ei istu, koska minulla ei hartioita ole tarpeeksi.
En ole ensinkään jakkuihminen – vaikka haluaisin olla – enkä tiedä, tuleeko tämä takki ikinä käyttöön. Mutta oli kiva kokeilla. Ilmaiset materiaalit ja mukavaa ajanvietettä. Jos tekisin näitä esim. tilaustyönä, olisi sisätyöt tehtävä huolellisemmin, nyt takin sisäpuoli ei kestä esittelyä. Olin suunnitellut tekeväni kiilan vuoriin, mutta tajusin ommelleeni kravatit kiinni päällikankaaseen ja vuoriin, joten ei se enää onnistunut.
Seuraava takkituunaus on jo suunnitteilla. Tällä kertaa ajattelin tehdä oikein romanttisen punaisen takin, johon tulee pitsihörhelystä sinne ja tänne. Nyt takki on vasta pesukoneessa. Ai niin, onhan siellä toinenkin miesten takki. Koneessa. Kravattejahan kyllä löytyy ja pinterestistä saa valtavasti ideoita niitten uusiokäyttöön. Tällainen tuunaus on varmasti eettistä kuluttamista.


Pellavasydämen Mervi
Aivan mielettömän upea keksintö ja toteutus tuo tuunattu miesten pikkutakki! Ehdottomasti käyttöön!
Kiitos! Saa nähdä uskallanko laittaa päälleni ja jos, niin mitä täällä pikkukaupungissa sanotaan…😝