Monet naiset pitävät aina, vuodesta toiseen, samanlaista kampausta. Minä en ole sellainen, vaan haluaisin joka kampaamokäynnillä jotain erilaista – joko leikkaus tai väri.
Nuorena minulla oli aina pitkät suorat hiukset ja yleensä ponnarilla. Hukseni ovat ohuet ja liukkaat, joten yleisilme oli kyllä aika vaisu. Aivan järkyttävät olivat nuo 70-luvun ohimokiehkurat!
Olin jo yli 30-vuotias, kun olin menossa isoon leikkaukseen ja annoin ensimmäisen kerran leikkauttaa hiukseni olkapäille ulottuviksi. Sitten ei enää paluuta ollutkaan. Hiukset lyheni ja lyheni, kunnes tuli pohjanoteeraus. Vuonna 2014 olin lihavuusleikkauksessa ja sen seurauksena, kuten monella muullakin, alkoi hiukset lähteä. Lisäksi tuli muitakin ongelmia ja jouduin pyörätuoliin. Silloin päätin leikkauttaa hiukset aivan lyhyeksi.
En ollenkaan pidä hiusten joka aamuisesta laittamisesta. Jos hiukset on luonnostaan piikkusuorat ja ohuet, tällainen yhdistelmä on huono. Lisäksi minulla on korkea otsa, enkä voi sietää hiuksia silmillä, joten hiusraja nousee helposti aika ylös.
Aika ajoin haluan kiharat, vaikka minua aina varotetaan mummokiharoista. Mutta koen, että kiharoitten kanssa saan vähän enemmän ilmetta.
Mitä sitten tulee väriin, omat hiukseni ovat tummahkot – ei_minkään_väriset. Koska olen värianalyysin mukaan viileä kesä, pyydän kampaajaa yleensä aina värjäämään hiukset kylmän punertaviksi. Nyt olen uskaltautunut kesällä, kun iho on ruskettunut, vaihtamaan värin lämpimän punaiseen.
Usein hiukseni värjätään alta tummemmaksi ja päältä punertavaksi. Yhden kerran – enkä koskaan enää – kokeilin olla vaaleahiuksinen.
Lähes poikkeuksetta sanon kampaajalleni, että ”otsatukka sitten niin lyhyeksi, kuin sinun sielusi sietää”. Jos se hiukankin pidemmäksi jää, pitää saada jotenkin pois otsalta.
Joskus yritän laittaa hiuksiin pantaa tai hattua, mutta lähinnä vain kuvauksia varten.
Ja viimeiseksi kuva, joka ehkä parhaiten kuvastaa minua ja tyyliäni. Lyhyt, mitenkuten laitettu…
Olipa hauska aikamatka omiin kuviin.
Ehkä sinäkin saat jotain inspiraatiota näistä?