Vauvalle piti tulla nuttu, mutta vähän iso….

Olin jo tehnyt samaisesta alpakkalangasta ihanat kämmekkäät ja moni osti juuri sitä lankaa ja teki juuri mallini mukaiset, täällä. Roosa ja harmaa lanka loppuivatkin heti alkuunsa ja jäljelle jäi muita värejä. Päätin siis tehdä keltaisesta jotain, mutta mitä se olisi? No, teenpä vauvan nutun.

Etsin ohjeen, joka suunnilleen vastasi tarkoitustani ja lankaa. Loin silmukat pienimmälle koolle, ihan vastasyntyneelle.

Kohoneule lähti väärin liikkeelle, joten päätinkin tehdä ihan oman version, tuollaisen ruudukon. Olen tällä pinnalla tehnyt jo useammankin neuleen. Täällä esimerkiksi

Tässä ohjeessa tehdään etu- ja takakappaleet yhtenä kappaleena ja hihojen liittämisen jälkeen tehdään yhtenäinen kaarroke. No, sitä kaarokettakaan en sitten osannut, joten sovelsin jälleen. Hyvin pian näin myös sen, ettei koko osunut sinne päinkään. Tästä tulisi hurjan paljon isompi. Sen se teettää, kun lanka on eri ja puikot eri kokoiset. Noh, tässä ei ollut mitään väliä, kun ei ole lasta, jolle tämän olisi pitänyt sopia. Ja lankaakin kului niin, ettei tätä väriä oikeastaan muille jäänytkään!!!

Nää kuvat on ihan kehnoja, kun keltainen väri muuttuu harmaaksi… Hihat tein raglaneiksi. Vain kainalosta piti pieni sauma ommella.

Putiikin eteisestä löytyi tällainen ihana tylliprinsessa, jolle tämä takki sopi kuin nenä päähän. Värinä tämä on kyllä ihan hyvin myös pojalle sopiva.

Tämä takki on nyt sitten myynnissä. Olisikohan koko suunnilleen noin 100 cm:lle lapselle?
Lanka on todella ihana100 % alpakka. Ainut huono puoli tässä neuleessa on pesu, lankavalmistaja suosittelee käsinpesua.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top