Olen käynyt monta kertaa kansalaisopiston kehyskukkaro- ja kehyskassi -kurssit, mutta jotenkin vaan niiden tekeminen on edelleen jännittävää. Enkä tarkoita tässä positiivisessa mielessä, toisaalta pelottavaa on liian vahva sana. HAASTEELLISTA siis.
Koska viimeisimmästä kurssista on jo aikaa, en ihan muistanutkaan, miten homma hoituu. Onnekseni olin säilyttänyt kaavat! Vähän virkistin muistiani googlehaulla ”kehyskukkaro ohje”…
Halusin tehdä pussukan ihan itselleni. En oikeastaan sellaista TARVITSISI, mutta kun koulutyön hamekangasta jäi, ajattelin, että olisi kiva setti: hame ja kassi samasta juhlavasta kankaasta.
Valitsin putiikin kehysvalikoimasta piehehkön hopeanvärisen kehyksen, jossa on lenkit hihnan kiinnittämiseen. Ainut vaihtoehto oli reiällinen, muttei se haittaa, vaikka kiinnitänkin kehyksen liimaamalla, en ompelemalla. Sitten vaan kaavaa piirtämään. Onnekseni muistilokeroihini on lähtemättömästi piirtynyt ajatus kaavan ”levittämisestä”, jotta kassin suu antaa periksi.
Pussukan piirsin vapaalla kädellä ”omasta päästäni” ja tein siitä symmetrisen taittamalla paperin katia. Leikkasin kolmet kappaleet, päällinen, vuori ja pehmustettu tukikangas. Kaavaan lisätään saumavarat kauttaaltaan.
Sitten ompelemaan. Päällikankaan ja vuorin pussi ommellaan saranamerkkiin asti (siihen siirrettyyn). Vähän jouduin purkamaankin, kun en muistanut jättää vuoriin kääntöaukkoa.
Sitten yhdistetään päällisen ja vuorin avoimet suuaukot. Nurkissa pitää olla huolellinen. Kerrankin minä olin ja se kannatti! Käännetään kassi oikein päin ja tikataan yläreuna, jotta liimaus edes vähän helpottuu.
Sitten alkaakin se ikävin vaihe – liimaaminen. Huomasin tässä vaiheessa, että kehys on jokseenkin paksu. Olisi kannattanut ommella pussukan reunaan nyöriä, mutta huomasin asian liian myöhään. Ensi kerralla sitten…
Apukeinona kankaan tökkimisessä auttaa ”pankkikortti” tai metallipuikko tms. Liiman kannattaa antaa hetki kuivahtaa ennen pussukan paikalleen yrittämistä. Ai että – se oli yhtä hankalaa kuin aina. Nyt vaan yritin malttaa mieleni, kun kiire ei ole mihinkään. Viimeiseksi ompelin vuorin kääntöaukon kiinni.
Sitten pääsin suunnittelemaan hihnaa. Kangas ei riittänyt enää siihen, joten jouduin ottamaan mustan valmisnauhan. Karbiinihaat olivat mielestäni turhan järeitä tähän juhlapussukkaan, mutta nyt ei niissäkään ollut vaihtoehtoa. Halusin hihnasta säädettävän ja onneksi tuo ”härveli” juuri ja juuri riitti hihnan leveyteen. Nyt osasin sen ensimmäisen kerran pujotella ja ommella katsomatta mallia valmiista laukusta – jotain sentään oppinut!
Kuivunutta liimaa on paitsi jokaisessa sormenpäässä, myös lukossa. Niistä sen saa kuitenkin raaputtamalla irti, kangas on onneksi pääosin säästynyt… Toinen sivunurkka on priima, toisessa vähän viiraa. Liiman kuivuttua näkee kyllä selvästi, että kehyksessä on tyhjää tilaa – se nyöri olisi ollut hyvä – mutta onneksi tuo Gutermannin tekstiililiima on niin hyvää, että uskon sen pelittävän.
Jotkut haluavat vielä puristaa kehyksen kiinni, mutta minä en sitä tee, koska kokemuksesta tiedä, että kehykseen tulee väistämättä lommoja. Näillä mennään…
Kassi on viimeistä poseerausta vaille valmis. Teen sen, kun saan vielä settiin kuuluvan hameen valmiiksi. Huomenna on koulupäivä, joko tänään tai sitten siellä viimeistelen sen. Tyytyväinen olen minä. Niijja vielä sellainen huomio, että kyllä tuo pehmustettu tukikangas on hyvä – antaa mukavasti ryhtiä pussukalle, suosittelen!
Edit. Seuraavassa postauksessa vielä viimeistelyä.
Oletko sinä väsäillyt näitä kehyskukkaroita? Onko se sinulle yhtä hankalaa, vai olenko minä vaan malttamaton?
Pellavasydämen Mervi