Minulta kysytään aina silloin tällöin, että mistä olen saanut oppini käsitöihin. Ihan itse olen opetellut, mitään kouluja en ole siihen käynyt. Jos olisin tiennyt, miten elämä menee, olisin nuorena lähtenyt opiskelemaan vaikka käsityönopettajaksi. Muttei se silloin ollut mikään vaihtoehto, matematiikan opettajaksi halusin. Työurani tein kuitenkin valtion virastoissa.
Itseoppinut.
Itselleni olen tehnyt vaatteita 15-vuotiaasta. Ostin Still- ja Simplicity -kaavoja ja niiden mukaan tein jopa takkeja. Itseasiassa mulla on kaikki kaavat 45 vuoden ajalta tallessa!
Tässä ensimmäinen työni – oi, vieläkin muistan, minkälainen mustavalkoinen asukokonaisuus tämä oli! Kun menimme naimisiin v. -78 oli muotia pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. Niinpä tein meille ulkoilutakit ja oikein vuorilla. Monet malleista ovat taas muotia, niinkuin tämäkin hellemekko 70-luvulta.
Sittemmin olen tehnyt vaatteita itselle ja lapsille, mutten vieraille. Paitsi kaksi vihkipukua sukulaisille. Vieraille en ole tehnyt, koska puuttuu kaavoitustaito, mittojen mukaan tekeminen ja varmuus lopputuloksesta. Työn jäljessäkin on ollut moittimista – itselle ei ole niin nuukaa…
Teatteripuvustus
Ja vielä vähemmän on ollut nuukaa teatteripuvustuksen tekemisessä. Siinä tarvitaan kyllä luovuutta ja vaatteen pitää olla kestävä, mutta kukaan ei katsele sisäpuolelle, että onko saumat hyvin ”yliluoteltu”. Ehkä kaikkein eniten rakastan juuri teatteripuvustusta. Juuri nyt olen saanut valmiiksi Lentävän Lokin näytelmän ”Aina joku eksyy”, jonka ensi-ilta on huomenna 3.7. Tervetuloa Uuteenkaupunkiin!
Huolitaanko minut?
Ihan kovin perusteellisesti en ole miettinyt, että miksi ilmoittaudun hakijaksi milloin mihinkin projektiin. Joku tyydyttymätön tarve tulle hyväksytyksi? Testata, mihin kelpaan? Aina en ole kelvannut. Mutta nyt taas.
Mittatilausompelijan koulutus Suomen Yrittäjäopistossa.
Saattoi olla jossain facebookin ompeluryhmässä linkitettynä mainos ”tästä” koulutuksesta. Illalla sängyssä unta odotellessa näpyttelin kännykällä hakemuksen. Kun kysyttiin ylioppilaaksipääsyvuotta, ei heidän kalenterinsa yltänyt läheskään niin kauaksi – 1978 – kuin olisi minun kohdallani tarvinnut. Minut kutsuttiin haastatteluun, mutta jo siinä vaiheessa arvelin, että kaikki kutsuttiin. Hakijoita oli kuulemma 40 ja 16 otetaan. Hyvin kaksijakoisella mielellä odottelin tulosta. Tiesin, että jos parhaat otetaan, minä pääsen – olenhan jo niin kauan tehnyt vaatteita myyntiinkin. Jos taas ajatellaan työllistymisnäkökohdasta, minua ei ole mitään järkeä valita. Eläkeläinen ja jo yrittäjä 10 vuotta.
Noh, minut kuitenkin valittiin. Hakijoita oli niin paljon ja hyviä hakijoita, että perustivat toisenkin ryhmän. Opiskelu alkaa elokuun alussa ja kestää 1,5 vuotta. Se on sivutoimista. Kahtena iltana on lähiopetus Turussa ja muuten tehdään kotitöitä.
Plussat ja miinukset
Huono puoli on tuo kulkeminen. Välillä olen niin kipeä, etten pysty istumaan missään, toisinaan taas ajan Turun reissun tuntematta mitään. Näin opiskeluhuoneen: se on portaiden päässä ja tuolit näytti todella huonoilta minun istuttavakseni. Toivon mukaan saan järjestettyä paremman. Ainakin silloin kuin menin ensimmäiseen työpaikkaani, sinne hommattiin jonkun vajaakuntoisten työllistämislain mukaisesti hyvä tuoli minulle. Ehkä vieläkin on joku sellainen laki?
Hyviä puoliakin on. Minulla on nykyään liikaa aikaa ja kivasta tekemisestä puute. Keskivaikea masennus pukkaa välillä lujastikin päälle ja silloin kulutan aikani peiton alla. Opiskelu toisi haastetta ja pakon nousta ylös. Oppisin tekemään kaavat ja vaatteita myös muille. Voisin opettaa toisia.
Nämä nuoruuteni kaavat ovat kokoa 36 ja sillai. Nykyiset paaaaaaljon isompia. Kaavakokoelmassani on aika kattava otos 70, 80, 90 ja 2000-luvun muodista. Uudessa koulutuksessa opin sitten tekemään kaavoja itselle ja myös toisille. Nähtäväksi jää, miten paljon pystyn hyödyntämään koulutusta.
Onko sinulle ompelualan koulutusta, kerro!
Pellavasydämen Mervi