helmikuu 2016

Voisko tätä irtiotoksi sanoa?

Jo torstaina kuulin useamman toivotuksen ”hyvää viikonloppua!” – Mitä ihmettä, eihän torstaina vielä minkäänlainen viikonloppu ala? Tai no…. Perjantaina vielä työpäivä ja lauantainakin tynkätyöpäivä. Lauantaina iltapäivällä aloin tuntea turhautuneisuutta. Harvoin tympäännyn työhöni. Hetkittäin ja johonkin ikävään työvaiheeseen kylläkin. Perjantaina alkoi tuntua siltä, että nyt pitäisi olla jotain vaihtelua: minullahan työ- ja vapaa-aika limittyvät ja lomittuvat […]

Voisko tätä irtiotoksi sanoa? Lue lisää »

Vaatteista, asuista ja kaapista

En olekaan pitkään aikaan postannut mitään vaatteista. Syynä ennen kaikkea se, etten ole vaatteita ostanut. Olen tieten välttänyt edes poikkeamista kauppaan saati vaatetankojen pläräämistä. Aina ei voi jäljittää, mistä inspiraatio iskee, mutta tänä iltana – lauantaina siis – asensin kameran jalustimeen ja otin ensimmäisen asukuvan. Lähinnä itseäni varten aion ottaa muutamia kuvia ja tarkastella näkökulmasta,

Vaatteista, asuista ja kaapista Lue lisää »

Harvinainen toive

Harvoin, jos koskaan, kieltäydyn toteuttamasta asiakkaan toiveita. Nahkatakin korjaus tulee mieleen ja erittäin ison neuleen toteuttaminen alihintaan. Jos en osaa, opettelen niin kauan, että osaan. Toisaalta olen rohkea lupaamaan, mutta välillä se lupaus koetellaan. Viime joulun alla tuli tilaus, josta teki mieli kieltäytyä, kun tiesin, etten itse kykene suoriutumaan siitä. Luotin kuitenkin yhteistyökumppaneihini, mikä ei

Harvinainen toive Lue lisää »

Pikku hiljaa…

En voi sanoa olevani kiireinen. Ehdin tuntitolkulla istua tässä koneen ääressä ihan turhanpäiväisten juttujen äärellä. Juuri heräsin parin tunnin ”päiväunilta” ja öisin nukun reilusti 9 tuntia. Eipä siis ihme, etten saa mitään järjellistä aikaiseksi. Kirjanpito on kesken, tilaustyöt on kesken, vaatekaapin järjestäminen on …. kesken. Muuttokin on tavallaan vielä kesken; siellä täällä löytyy laatikoita, missä

Pikku hiljaa… Lue lisää »

Ei kaikkea kaunista tarvitse omistaa eikä kaikkia ideoita toteuttaa

Myönnän olevani hamstraaja, vaikka nyttemmin vähän jo oppinut rajoittamaan tavaran haalimista. Hyvän huomautuksen asiasta luin Saaripalstan Sallan blogista, kun hän kertoi naapurin pihamaalla kasvavasta erikoisesta kukasta. Keskustelu meni jotenkin näin: Minä hänelle kommentoin, että ”kait menit ämpärin kanssa taimia hakemaan?” johon Salla vastasi, että ”Ei. Jos haluan ihailla kasvia, sinne on lyhyt matka”. Mikä viisaus!

Ei kaikkea kaunista tarvitse omistaa eikä kaikkia ideoita toteuttaa Lue lisää »

Radiossa

Eilen kävi Ylen radio Turku – toimittaja tekemässä suoran radiohaastattelun Pellavasydämestä laskiaisteemalla ”Pitkiä pellavia….” Melkeinpä heti alkuun lähetys katkesi, kun yhteys meni poikki. Otimme uudelleen hetken päästä ja sitten saimmekin sen muutaman minuutin pätkän eetteriin. Sain toimittajalta tallenteen ohjelmasta: https://webmail.net.vsp.fi/webmail/?_task=mail&_action=get&_uid=37813&_mbox=INBOX&_part=2 Varsinaisen ohjelman jälkeen toimittaja ”otti muutaman kuvan” ja minä en älynnyt, että se olikin video.

Radiossa Lue lisää »

Harmaat pitsipolvarit Tundrasta

Olen viimeismmät neuletyöt tehnyt ihanan ihanasta Tundra-sukkalangasta. Se on suloisen pehmeä työstää ja toivottavasti myös käytössä tuntuu yhtä kivalta. Aiemmin esittelin luonnonvalkoiset pitsipolvarit, joihin sain tilauksen facebookin käsityöryhmästä. Asiakas kyseli tekijää kuvan mukaisille sukille. Lupasin tehdä ja samalla sain toisenkin tilauksen.  Kuvan perusteella tein oman ohjeen asiakkaan toivomuksen mukaisesti. Myönnän auliisti, että looginen ajatteluni on

Harmaat pitsipolvarit Tundrasta Lue lisää »

Radioon

Huiiiiii!Tänään minulle soitti radiotoimittaja. Huomenna hän tulee tekemään suoran radiohaastattelun Pellavasydämeen. Mikä radio, se jäi siinä tohinassa vähän epäselväksi, Radio Turku ehkä? On se muuten ihmeellistä, miten nopeasti piuhat toimii ihmiskehossa! Muutamassa sekunnissa alkoi kädet hikoilla ja sydän pamppailla. Hyvin pystyin siinä keskustellessamme kuvittelemaan, miten paljon tuollainen tilanne jännittää. Aiheena on pellava. Huomennahan on laskiaistiistai

Radioon Lue lisää »

Huovutuskurssilta

Viikonloppu meni huovutuksen opettelun merkeissä. Olen kyllä jo muutaman kerran ollut vastaavalla kurssilla, mutta oppi ei ole mennyt perille. Enkä usko, että vieläkään ehkä osaan….? Perjantaina reilu 3, lauantaina 6 tuntia ja sunnuntaina samoin lähes 6 tuntia. Oli liikaa minulle, tämä maanantai menee toipumiseen. Huomaan, etten kykene juurikaan enää fyysiseen työhön. Joskus pelkkä istuminenkin on

Huovutuskurssilta Lue lisää »

Arvokas asiakastyö

Tänään minun huomaani uskottiin hieno, vanha käsityö. Olen otettu luottamuksesta, jota minulle osoitettiin. Museossa olen nähnyt tällaisia vanhoja huopakankaisia (= villakankaisia) pöytäliinoja. Nimeä en tälle tiedä tai muista, enkä  googlettamalla löytänyt vastaavia. Rekipeitto on kuitenkin samantyyppinen materiaaliltaan ja kirjailuiltaan. Tämä liina on keskeneräinen, sen reunat ovat huolittelemattomat. Pöytäliinaksi siis tämän arvelen tarkoitetun, koska kirjailu on

Arvokas asiakastyö Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top