Huovutuskurssilta

Viikonloppu meni huovutuksen opettelun merkeissä. Olen kyllä jo muutaman kerran ollut vastaavalla kurssilla, mutta oppi ei ole mennyt perille. Enkä usko, että vieläkään ehkä osaan….?

Perjantaina reilu 3, lauantaina 6 tuntia ja sunnuntaina samoin lähes 6 tuntia. Oli liikaa minulle, tämä maanantai menee toipumiseen. Huomaan, etten kykene juurikaan enää fyysiseen työhön. Joskus pelkkä istuminenkin on liian raskasta.

Laitanpa tähän huovuttamisen eri vaiheet, jotta olisi jossain itsellä muistissa ja tallessa ennen kaikkea. Näin siis valmistettiin huopikkaat:

– valmiin huopalevyn leikkaaminen kaavan mukaan, opettajalta saamassani kaavassa on jo saumanvarat…

– saumat ommellaan erittäin pienin pistoin tiuhaan ja tiukkaan. Pehmeämpi puoli jääkarhuhuovasta      päälleppäin.

– pinta karstataan esim. kissan karstalla.

– näin saadulla villalla peitetään saumat neulahuovuttamalla
– tehdään halutut koristeet neulahuovuttamalla, ei tarvitse aivan tiukkaan saada kiinni.

Tässä kohtaa kamerasta loppui akku, otin kyllä seuraavana päivänä toisen kameran mukaan, mutta siinä ei ollut akkua ollenkaan. Allaolevat kuvat on ottanut opettaja toisten töistä.

– Ensin pyyheliina pöydän päälle, siihen kuplamuovi – kuplat ylöspäin, sitten työ kasteltuna kuumaan saippuaveteen. Päälle toinen kuplamuovi, kuplat työhön päin. Saippuaan kastelluin käsin hierotaan kuviot kiinni. Varovasti hieromalla käydään koko työ läpi, myös taitteet
– Kun kuviot ovat varmasti kiinnittyneet (eivät lähde irtoamaan, jos kynnellä raaputtaa) työ otetaan esille. Nyt sitä aletaan rullaamaan joka suunnasta ja kumminkin päin ja puolin. Alimmaisena edelleen pyyheliina, sitten esim. bambualusta, kuplamuovi – työ – kuplamuovi ja tämä kääretorttu kierretään tiukalle rullalle, jota pyöritellään edestakaisin. Välillä käännetään.
– Seuraavaksi työstä puristellaan liika vesi pois ja sitä lämmitetään mikrossa 2 minuuttia.
– Lämmitettyä työtä aletaan paiskia päin vatia tai tiskiallasta. Tätä tehdään vähintään 50 kertaa, mahdollisesti uusitaan kerran tai kaksi.
– Nyt työn pitäisi olla jo paljon tiivistynyt. Seuraavaksi sitä aletaan työstää sopivan kokoiseksi. Lesti laitetaan työn sisälle, hakataan kapulalla, tai sivellään. Jos on oikein notkea, voi sivelyn tehdä myös omassa jalassaan. Hauskinta olisi, jos joku toinen sivelisi!
– mihin suuntaan työ on liian iso, siihen suuntaan rullataan ja hangataan alustaa vasten.

Oli se kova homma! Ikinä enää…

Tässä sivellään koristeita kiinni
Työtä rullataan bambualustan kanssa

Tässä neulahuovutetaan kuvioita kiinni. Apuna minulla oli henkilökohtainen avustaja Avitasta. Tähän menikin sitten aika monta tämän viikon tuntia, mutta oli välttämätöntä minulle. Enpä olisi yksin selvinnyt urakasta. Vielä tämä istumatyö menettelee…

Muistuttakaa, että näytän toisella kertaa, miksi valitsin punaiset huopikkaat!

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top