Pyörittelin paria isoäidiltä perimääni antiikkitekstiiliä käsissäni. En tahtoisi niistä luopua, mutta mitä ihmettä teksisin, mihin säilöisin? Silitin ne ja ihailin vielä huolellisuutta, jolla työt on tehty nautittavaksi, mutta myös kestämään aikaa.
Sitten sen keksin. Taulu – teen niistä taulun jokapäiväiseksi iloksi! On se hyvä, ettei kaikkea ”turhaa” ole hävitetty. Nyt tätäkin kehikkoa tarvitaan.
Ihan käden ulottuvilla oli sopiva plyyssipala ja eikun napsuttelemaan se kiinni taulun taustapuolelle..
En tiedä, mikä tämä pussukka on, ehkä nenäliinalaukku? Siinä on tasku, mutta se on nimenomaan tuon hienon kirjaillun ”lipareen” takana.
Tässä toisenlainen pussukka. Etupuolella hienot kirjailut ja takapuolella nimikirjaimet kirjailtuna. Anna Stömmer oli vanhapiika jostain Porin puolesta, minun isoäitini täti. Ruotsalaista ”Bättre folk”.
Laitoin tähän pussukkaan kanttinauhan ja koristelin ne, tottakai! Oletko nähnyt, miten ennen vanhaan äidit laittoivat tyynyliinan nauhat kun pyykin jälkeen kaappiin taittelivat? Veitsen kanssa kuulemma tehtiin tuollaiset vekit, minä tein ne saksien terällä.
Tällainen siitä tuli. Kiinnitin nuo pussukat pienillä nuppineuloilla siten, että tuota toista pussukkaa voi ihailla myös kääntöpuolelta.
Minulla on mielessäni vielä kaksi pienempää käsityötä noihin tyhjiin kulmiin. Jahka ne tulevat jostain vastaan…
Varsin proosallinen on tämä väliaikainen sijoituspaikka taululle, mutta jahka taas avustaja tulee, hän saa kiipustaa sen seinälle roikkumaan.
Kuka tietää, mitä kirjontatapaa nämä varmasti sata vuotta vanhat käsityöt edustavat? Mitä eroa muuten lienee kirjonnalla ja kirjailulla, vai onko mitään? Minä en tiedä.
Olen tyytyväinen itseeni. Muistatko, kun yritin tsempata itseäni toteuttamaan ideat heti eikä viidestoista päivä? Tässä se toteutui. En jättänyt noita aarteita odottamaan ja ideaa muhimaan, vaan kesti vain puoli tuntia ja homma oli hoidettu. Jopa jäljet korjattu… Hyvä minä!
Pellavasydämen Mervi