Säärystimestä sukaksi -ohje

Tässä tulee Pellavasydämen sukka -ohje. Pitsineule on aivan sama kuin edellisen postauksen säärystimessä. Varresta tulee aika löysä. Mielestäni sopiva pituus sukan varteen on n. 13 cm eli tätä pitsineuletta 6 tuollaista ”pallukkaa”.

Kun olet tehnyt varren mielestäsi sopivan pituiseksi ja neulonut viimeisen kuudennen kerroksen, niin aloita kaventaminen. Jos puikolla on 16 silmukkaa, siitä tulee aivan liian iso sukka, joten kavennetaan kahdella kerroksella näin:

Kerros 1: tee samoin kuin ohjeessa, mutta jätä langankierrot pois. Joka puikolle jää siis 14 silmukkaa.
Kerros 2: sama juttu, jätä langankierrot pois ja puikoille jää 12 silmukkaa. Tämä on sopiva määrä jatkaa sukkaa….

Nyt kun joka puikolla on 12 silmukkaa eli yhteensä 48 silmukkaa, aloita resori, joka siis asettuu nilkkaan. Neulo 2 oikein ja 2 nurin esim. 3 cm.

Tämän jälkeen jatkat perussukkaa sileänä neuleena. Itse olen tehnyt tähän sukkaan ristiinvahvistetun kantapään.

Jos joku välttämättä tahtoo, niin voin toki laittaa myös sukan neulomisesta ohjeen.

Tässä siis kuva nilkan resorista
Ja valmiista sukasta:

 

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top