Meille mitään asuntoautoa…

Ihan kiva reissu, vaikkei siinä mitään kummallista ollutkaan, eikä tullut kauppojakaan. Huomasin, että olen aika stressaantunut, leipiintynyt ja mökkihöpertynyt. Pelkkä autoajelu virkisti mieltäni. Poikettiin Raision uudella ABC:llä kahvilla ja leivoksilla.

Tässä en malta olla mainitsematta yhdenlaisesta asiakaspalvelusta. Tai oikeastaan kahdenlaisesta. Ensinnäkin, mennessäni inva-vessaan totesin ovelle päästyäni, että pakko kävellä ensin kassalle, jotta sieltä avaavat oven. Ystävällisesti annoin ystävälliselle nuorelle miehelle tästä palautetta ja HÄN OSASI OTTAA PALAUTTEEN VASTAAN. Ymmärsi, oli kanssani samaa mieltä ja keksi jo ratkaisunkin: ovelle kello, jolla voi soittaa kassalle, että avaavat sen oven. Ei selityksiä tai puolusteluja. Pisteet hänelle! (Oli siellä vessassa muuten vähän hämmentävää olla, kun ei ovea saa lukkoon. Yhtäkkiä alkoi kuulua summerin ääni ja olin aivan varma, että nyt tänne tulee joku toinenkin. Onneksi se olikin viereisen vessan ovi! Mutta jäin miettimään, että miten se systeemi oikein toimii) Toinen lisäpiste tuli kassalle. Menimme kahvien ja leivosten kanssa maksamaan, jolloin kassalla ollut vähän hoonosti soomea puhuva mies esitti, että pelkkä kahvi maksaa 1,90 mutta tarjouksena saa kahvin ja croissantin 2,00. Tottakai otimme tämän  vaihtoehdon ja saimme nuo croissantit pussiin kotona syötäväksi.

Mutta sitten se asuntoauto. Voitteko käsittää, että joku myy autoaan, muttei näe yhtään vaivaa sen myyntikuntoon saattamiseksi? Auto oli kuulemma reissun jäljiltä ja sen oli näköinenkin. Tupakka-askeja ja kaljatölkkejä, roskia ym. siellä täällä. Oven suuussa roikkui likaiset housut ja mitä muuta, en halunnut katsoa tarkemmin. Joka paikka sotkuista ja likaista. Päälle päätteeksi äijä tupakoi koko ajan vieressä. Yäk!

En päässyt edes sisälle autoon. Rappuset olivat riittämättömät ja nousu liian korkea. Jos minä olisin ollut myyjänä olisin tässä vaiheessa hakenut vaikka mistä jonkunlaiset rappuset, että olisi nyt edes sisälle päässyt. Myyjä vaan totesi minulle, ettei kannata mennä sisälle, jos en sitten pääsekään pois. Ilmeisesti ei ollut kova hinku edes myydä, eikä kyllä kauppoja tullutkaan.

Auto on erinomainen paikka käydä keskusteluja. Hahaaa! Toinen ei pääse karkuun, vaan sen on pakko kuunnella tai ainakin olla kuuntelevinaan. Paluumatkalla suunnittelimme ensi talven ulkomaanmatkaa. Jeeeeee! Ajatella, nyt minäkin voin vapaasti suunnitella menemisiäni, kun ei ole työesteitä. Voitteko kuvitella, että näin ihmisen mieli muuttuu. Juuri vastahan surin sydäntäriipaisevasti Pellavasydämen lopettamista ja nyt odotan sitä kuin ”kuuta nousemaan”.

Ulkomaanmatkalle on syynsä, sillä mieheni täyttää talvella 60 vuotta – hirveää, olen naimisissa vanhan äijän kanssa! – eikä hän halua niitä juhlia, joten silloin lähdetään pois kotoa. Kymmenen vuotta sitten juhlimme viiskymppisiä Egyptissä. Nyt ei ollakaan oltu pitkään aikaan missään. Viimeksi viisi vuotta sitten Gambiassa juuri silloin kun perustin Pellavasydämen. Sellaista on yksinyrittäjän elämä, ei ole lomia eikä lomakorvauksia. Nyt alkaa uusi elämä! Kai?
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top