sukkalangat

Isot sukat ja ihan pienet

Taas on valmistunut yhdet keskeneräisiksi jääneet villasukat. Näistä halusin tehdä niin isot kuin langasta tulee, mutta kävi kuitenkin niin, että sukasta tuli aivan suhteettoman mallinen. Ja oli se kyllä isokin, ainakin 47 kokoinen. Ensimmäisen kerran päätin purkaa valmiista sukista vähän matkaa pois. Ei näille mitään tilausta ollut, mutta ajattelin, ettei kukaan osta niin hassun näköistä […]

Isot sukat ja ihan pienet Lue lisää »

Sinivalkoisin sukin

Varmaan kesällä olen aloittanut nämä ohuet villasukat. Nyt uudenvuodenpäätöksessäni kun teen kaikkia keskeneräisiä valmiiksi, tulivat nämäkin eteen. Ja tein valmiiksi. Moni käyttää tällaisia ohuita sukkia läpi vuoden ja jotkut eivät muita jalkaansa laitakaan. Minun 40 kokoiseen jalkaani tämä sukka on hivenen pieni. Lankaa sukkapariin kului 46 grammaa, eli 100 ramman kerästä saisi kahdet. Nämä molemmat

Sinivalkoisin sukin Lue lisää »

Sukat Sallasta vaikka äidille ja vauvalle

Viimeksi esittelin ohuesta langasta neulomani villasukat. Facebookin villasukka-rymissä ne saivat runsaasti kannattavia kommentteja. Suurin osa oli kanssani samaa mieltä, että ohuet sukat ovat kivat pitää, kun mahtuvat kenkiin, mutta työläät valmistaa. Koska teen pääsääntöisesti oman putiikin langoista sukkia malliksi, ”joudun” paljon tikuttamaan ohutta lankaa. Välillä tulee sitten olo, että nyt haluan äkkiä valmista! Ja onhan

Sukat Sallasta vaikka äidille ja vauvalle Lue lisää »

Appelsiinisukat

Kesällä asiakas tilasi minulta polvisukat kesäisestä puuvillalangasta. Olin saamaton ja vasta nyt appelsiinisukat valmistuivat. Asiakas kuitenkin haluaa ne edelleen – onhan se kesä taas tulossa! Näitten tikuttamisessa olikin kova työ! Tai siis – helppoahan tuo on, mutta aika tylsää ja aikaavievää. Lanka on fingering-paksuista ja puikot minulla oli 2,5 kokoiset Symphoniet. Mun lempparipuikot. Sain  asiakkaalta

Appelsiinisukat Lue lisää »

Sittenkin vielä yhdet villasukat

Arvelin, etten enää kesällä villasukkia kutoisi, mutta kun niin sopivasti löytyi nojatuolini vieressä olevista pussukoista keskeneräiset sukat, niin teinpä ne valmiiksi. Ja nämä on kyllä ihan kivat vaikka kesällä pitää, kun ovat ohuesta langasta. Väri kylläkin paremmin synkkään talveen sopiva, hah! Lanka on Regian 4-säikeinen ja raidoitettu tuolla lailla ”epämääräisesti”. Lanka on fingering-paksuinen eli 420

Sittenkin vielä yhdet villasukat Lue lisää »

Sukat ylioppilaalle

Otin vastaan asiakkaalta tilauksen ylioppilassukista. Hiukan epäröintiä aiheutti kuvion tekeminen, mutta kuvittelin, että LYYRAAN olisi joku jo suunnitellut kirjoneulekaavion. Minä kun en ole haka – tai oikeastaan en osaa ollenkaan – kirjoneuletta. Asiakas toivoi sukat ohuesta langasta, ne tulisivat unisukiksi. Valitsin oman kaupan valikoimista parhaan – minulle sopivimman langan. Se on Alize Superwash -sukkalanka. Fingerinpaksuinen,

Sukat ylioppilaalle Lue lisää »

Puuvillaset ”villasukat”

Lupasin jossain facebookin neulonta-ryhmässä esitellä puuvillaisia sukkalankoja ja tässä se nyt tulee. Lista on pitkä ja vaihtoehtoja paljon. Yksi ”mutta” – mikä on tyypillistä minulle – joukossa ei ole yhtään yksiväristä lankaa!   Yllättävän moni pitää kesälläkin yösukkia ja puuvilla tuntuu silloin mukavammalta kuin villa.Tässä kuitenkin kaksi välimuotoa – sukkalanka, jossa on noin puolet villaa

Puuvillaset ”villasukat” Lue lisää »

Turkoosit villasukat ja pitsiohje

Hyvin harvoin nykyisin neulon yksivärisiä sukkia. Huomaan ottavani myös myyntiin enemmän liukuvärjättyjä tai raitalankoja kuin yksivärisiä. Tästä Katian Cake -langasta tekemiäni sukkia olen jo esitellytkin, mutta en tämän värisiä. Täällä punaiset ja siniset. Kuva kylläkin vääristää – oikeasti sukat ovat turkoosit, eivätkä näin siniset. Olen jo usein maininnut, että olen laiska etsimään ohjeita. Eikä niitä

Turkoosit villasukat ja pitsiohje Lue lisää »

Taas yhdet valmiiksi suunnitellut sukat

Äidin opetukset saattavat seurata ihmistä koko elämän. Yksi tällaisista hiukan häiritsevistä opetuksista on ollut oman äitini ”värioppi”. Paitsi että äitini ei koskaan pukenut minulle mitään punaista ylleni, hän myös opetti, mitä värejä ei saa yhdistää. Ainakin punainen-vihreä, musta-sininen ja ruskea-sininen olivat sopimattomia väripareja. Nykyäänhän tällaiset säännöt eivät enää ole voimassa, eihän? Olenkin tullut päätelmään, että

Taas yhdet valmiiksi suunnitellut sukat Lue lisää »

Pitääkö varren olla resoria?

Viime aikoina olen neulonut villasukkia ohuesta langasta. Niinpä tuntukin, että nämä paksut sukat valmistuivat tosi nopeasti.   Lankana Teeteen perussukkalanka Salla.  Harvoin käytän hiilikuitupuikkoja, mutta tähän nuo 3,25 numeroiset kävi hyvin. KnitPron Karbonzit. Kaksoikeinkaksnurin kutominen on aika tylsää, joten mieluusti teen varrenkin sileää neuletta, jollen valepalmikkoa, mutta se ei minun mielestäni käy miesten sukkiin. Nilkkaan

Pitääkö varren olla resoria? Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top