liikunta

Kuntoutusta

Viime viikolla olin toisen jakson Kelan kuntoutuksessa Kankaanpäässä. Olimme koolla samalla ryhmällä kuin lokakuussakin. Tällä välin meidän oli määrä tehdä kotiharjoituksia. Olin kovin pettynyt itseeni, sillä en tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Onneksi siitä ei nostettu mitään isoa asiaa ja tilanne näytti olevan sama muillakin. Nyt oli paikka ja ihmiset tuttuja, joten pääsimme heti tosi toimiin. …

Kuntoutusta Lue lisää »

Kuntoutuksessa

Olen ollut kaksi viikkoa pois omalta työntekemispaikaltani ja olo on rentoutunut ja levännyt. Toisaalta taas on kuntoa kohotettu, eikä ollenkaan levätty laakereilla! Ensimmäinen viikko Pärnun kylpylässä meni – myönnän sen – hyvin paljon huilaten, mutta ehkä tarvitsin sen. Toinen  viikko Kankaanpäässä oli täysin erilainen. Siellä jumpattiin. huonekaverin kanssa iltapalalla   https://www.kuntke.fi/kuntoutus/ Aamulla aloitettiin klo 8 …

Kuntoutuksessa Lue lisää »

Hukkaan heitettyä aikaa vai ei?

Mulla on kaksi asiaa, joiden tekemisessä tunnen ajan menevän hukkaan: autolla ajaminen ja ruoanlaitto. Nyt kuljen opintojen vuoksi Turussa kahtena iltana viikossa. Maanantaina on avustaja kanssani ja silloin matka taittuu joutuisammin, kun on seuraa, mutta tiistaina yksin ajaminen on tylsää. Mulla on muuten uusi Citroen toukokuulta Eilen keksin, miten saan hyödynnettyä tuon reilun tunnin matkan …

Hukkaan heitettyä aikaa vai ei? Lue lisää »

Minähän en liikunnasta tykkää – vaiko sittenkin?

Vain yhden kerran elämässäni olen tykännyt liikunnasta. Tästä on jo lähes 30 vuotta aikaa, kun innostuin ja onnistuin laihduttamisessa. Pudotin 20 kg ja aloin pyöräilemään. Muistan vieläkin sen tunteen, kun joka päivä piti päästä lenkille. Silloin ehkä nautin jostain endorfiinipiikistä? Sittemmin tuollaista haihatusta ei ole ollut havaittavissa. Inhoan kaikenlaista liikkumista. Noh, onhan se toisaalta ymmärrettävää: …

Minähän en liikunnasta tykkää – vaiko sittenkin? Lue lisää »

yy,kaa,koo….kakskyt

Olen käynyt jo kolme kertaa kuntosalilla. Eikä tunnu missään. Onkohan se siis ihan turhaa? Noeikai. Hiki tulee ja viimeistään siinä vaiheessa kun kävelen ylämäkeä kotiin päin kertaakaan pysähtymättä, myös hengästyn. Mutta lihaksissa ei ole mitään kivistelyä. Viime kerralla lisäsin kolmannen sarjan joka liikkeeseen, muttei siltikään tunnu missään. Totesin, että pitää saada lisää liikkeitä jaloille. Sitten …

yy,kaa,koo….kakskyt Lue lisää »

Kuntosalille!

Vuoden verran olen suunnitellut ja itseäni tsempannut. Nyt se vihdoin tapahtui! Kävin ensimmäisen kerran vuosien jälkeen kuntosalilla. Odotin kaikki leikkaukset ja tutkimukset ja nyt kun kaikki on todettu olevan ok, voin aloittaa kunnonkohotuksen. Valitsin Kuntostudio Naisvoiman. Tämä siksi, että siellä on laitteet, jotka toimivat hydraulisella vastuksella. Minulle se on tärkeää, etteivät vähäiset  voimani kulu edestakaisin …

Kuntosalille! Lue lisää »

Sauna ei sovi

On se vaan uskottava, että sauna ei minulle sovi! Olen sen kyllä tiennytkin, mutta uimahallissa käydessä on/olisi kiva lopuksi lämmitellä oikein kunnolla. Viime viikolla olin vasta torstaina entiselläni, kun maanantaina käytiin uimahallissa. Nyt päätin kokeilla ilman saunomista. Kyllä, tänään ei ole yhtään huono olo. Ei siis saunaa sille, joka sairastaa fibromyalgiaa. Voikohan sen kääntää toisinpäin, …

Sauna ei sovi Lue lisää »

Hyvä minä!

Tiedätte, miten vastenmielistä liikkuminen on minulle. Uimahalliin meno vaatii ankaran taistelun ja tekosyiden luettelo on pitkä. Olenko jo peräti kolme kertaa voittanut itseni? Hyvä minä! Tänään on aurinkoinen päivä, lähes pilvetön taivas ja korkeapainetta siis. Minun ”reunapitsini”  vaivaa erityisesti matalapaineisena päivänä. Mutta tänään on hyvä päivä. Raahauduin eilen markettiin hakemaan lankaa. Juup, minä, lankakauppias. Mutta …

Hyvä minä! Lue lisää »

Taiteilua uimahallissa

Tänään, maanantaina, oli taas miehelläni viikottainen kuntosali/uimahallipäivä. Se, johon minäkin alunperin osallistuin. Tänään sain pakotettua itseni mukaan. Ei olisi ruumis millään halunnut, vaan olisi mieluummin jäänyt sohvalle makaamaan kun niin oli kipeekin että… Pelkäsin ihan mahdottomasti liukkaita lattioita ja koko ruljanssin rankkuutta. Eikä se oikeasti ollut juurikaan rankkaa. Pyysin suihkutuolin ja sain. Se helpottaa peseytymistä. …

Taiteilua uimahallissa Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top