Minulle huppari!

Vaikka en yhtään ”krekkalaa” olis tarvinnu, menin silti tilaamaan – ku halvalla sai! Tällaisessa, minulle ennestään tuntemattomassa verkkokaupassa, Tiltaltti Shop, oli paljon vaatteita puoleen hintaan. Paketti tuli jo eilen ja äkkiä sovittelin kaikki ja totesin, että sopii. Lue: mahtuu päälle. Tänään sitten kuvailin ne. 

 

Ensin pyysin avustajaani Susannea kuvaamaan mekon, jota pidinkin työpäivän päälläni. Tein nopean meikin samalla marjapuuron punaisella tai kanervan tai pinkin tai anilliinin värillä. Käytin tällaista Tokmannin halpispalettia (luulen, että tämä on enemmänkin teinityttöjen harjoittelumeikkejä, mutta kelpaa mulle).

Tuollaisen vaalean, yksivärisen trikoomekon kanssa näkyy kaikki muhkurat ja minun tapauksessani rintani näyttävät ihan hirveän isoilta. En edes näytä niitä kuvia. Onneksi keksin ihan uuden kuvauspaikan ja sattumalta osui vielä aurinkokin paistamaan, joten kuvista tuli aika kivat.

Tää on mun ihan ensimmäinen hupullinen vaate… jos siis päällystakkeja ei oteta laskuihin. Vähän on totuttelemista, kun mieluummin suosin avoimia ja laajoja päänteitä, ettei mikään ahista.

Pituutensa puolesta tämä huppari käy sekä mekosta että tunikasta. Näissä kuvissa minulla on paksut sukkahousut ja asu onkin sopivan lämmin, minä kun aina palelen. Nuo taskut on ihan kivat olemassa, vaikka ne kyllä helposti pömpöttääkin sivusaumoista. 

Hei Mervi,

Olemme saaneet päätökseen tilauksesi käsittelyn.

[Tilaus #3174] (7.1.2022)

Tuote Määrä Hinta
Vetoketjullinen hupparitakki, farkkusininen, Zhenzi (isot koot) – 50/52 1 34,50 
Pitkä viskoosipaitis, sinikukallinen, Zhenzi (isot koot) – 46/48 1 27,50 
Kukallinen valekietaisumekko, sinisävyinen, Ze-Ze – XL 1 34,50 
Hupparitunika rimpsuhelmalla, kanerva, Ze-Ze – XL 1 29,50 
Uimapuku, musta, Zhenzi – 50/52 1 24,50 
Välisumma: 150,50 
Toimitus: Maksuton toimitus (tilaus yli 50€)
Maksutapa: Maksa tilauksesi nyt pankkitunnuksilla, kortilla, mobiilimaksulla tai Collector-laskulla
Yhteensä: 150,50  (sisältää 29,13  alv 24%)

Esittelyyn on siis tulossa muitakin asuja. Tämä HUPPARITUNIKA RIMPSUHELMALLA maksoi nyt siis vain 29,50 €. Olen näin ensimmäisen päivän käytön jälkeen oikein tyytyväinen. Sopivasti tyttömäisyyttä ja kuitenkin arkeen ja työasuksi sopivan aikuismainen. Höps.

Mitäs tykkäät?

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top