Toinen valoputous

Vaikka ensimmäisen valoputouksen tekeminen tuntui hirveän työläältä ja arvelin sen jäävän ainoaksi, nyt olen tehnyt jo toisen. Tuohon alkukauhisteluun liittyi tiukka aikataulu ja ohjeen puuttuminen. Nyt olin jo hiukan viisaampi.

Tämän tein ihan vaan itselleni, omaan kotiin tai ehkä se jää putiikkiin malliksi muille?

Valitsin edelleen 20 cm halkaisijaltaan olevan metallirenkaan ja langaksi Lankavan Chunkymopin ja siitä vitivalkoisen värin. ”Vahingosta” viisastuneena leikkelin nyt lyhyempiä naruja. Viimeksi 5 m, nyt vain 3,20 m. Naruja laitoin puolet vähemmän, tällä kertaa 52 narua. Laskut ei mennyt tähän malliin ihan tasan, joten on tehtävä vielä kolmas!

Nyt olin viisaampi myös aloituksessa: tein ensin ripustusnarut, jolloin työtä on helpompi käännellä ja naruja solmia. Tähän en laittanut puurengasta vaan aloitin näin kääresolmulla:

Noihin ripustusnaruihin leikkasin liian lyhyet narut ja olipa sitten vaikea saada päitä solmittua renkaaseen..

Tavoilleni uskollisena en tehnyt suunnitelmaa, vaan etenin vaihe kerrallaan ja keksin sitä mukaa, mitä tekisin. Ensin kiersin kehän tavallisilla kaksoitasosolmuilla. Nyt laitoin puolet vähemmän naruja ja koitin tehdä harvempaa, jotta valo kajastaisi paremmin läpi. Seuraavalla kerralla teen vielä hennommalla otteella, sillä helposti työ supistuu ja läpimitta kapenee…

Sitten lähdin kauppaan etsimään sopivia valoja. Tarjontaa on niin monenlaista, mutta löysin tähän juurikin sopivat, joskin ehkä olisin halunnut kylmän valkoiset, kun nyt ostin lämpimän sävyiset. 

Leikkasin naruista aika paljon pois, sillä osa naruista oli ”kulunut” nopeampaa ja halusin kuitenkin kaikki yhtä pitkiksi. Nyt putouksen kokonaispituus on metrin. On se vaan niin kaunis valaistuna. 

Pitääköhän tämmöisen valoputouksen olla valkoinen, vai voisiko se olla myös harmaa?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top