Ensimmäinen makramee-työni: amppeli juuttinarusta

Jo jonkun aikaa olen myynyt makrameelankoja. Asiakkaille olen joutunut selittelemään, etten itse osaa ensimmäistäkään solmua, kun mun aivot eivät taivu kolmiuloitteiseen hahmottamiseen. Olen kyllä yrittänyt, mutta ei onnistunut…

Nyt kun jäin kesälomalle, yhtäkkiä päätin, että ”minähän selätän tämän ongelman”. Olisihan se nyt paljon kivampi, jos voisi ammattitaitoisesti keskustella töistä ja jopa neuvoa asiakkaita. Meillä on 2 makrameetyötä mallina; toisen olen ostanut facebookin kautta ja toisen teki meidän harjoittelija.

Aloitin rauhallisesti. Ensin kokosin tarvikkeet; löytyi tuollainen ylimääräinen vaaterekki, joka osoittautui mainioksi.

Entäs sitten lanka? Koska mun täytyy aina tehdä niistä materiaaleista, mitä on eniten tai mikä näyttäisi jäävän heikosti myytäväksi, valitsin punaisen juuttilangan, jostain syystä sitä oli paljon! Ohjeen mukaisesti etsin kirpparikamoista tuollaisen rinkulankin.

Ja sitten ohjeeseen. En tykkää opetella youtube-videoista, koska pysäyttely on minusta hankalaa. Valitsin siis paperisen ohjeen. Tämä amppelin ohje on ollut Kotivinkissä. Saman tyyppisiä löytyy muitakin.

Hurjalta tuntui tuo narujen pituus! Ehkä ei olisi ensimmäiseksi työksi kannattanutkaan valita …?

Täytyy kyllä kertoa, että koville otti. Miehen apua tarvittiin sekä tulkitsemaan ohjetta että noiden piiiiitkien lankojen selvittelyyn. Heti alku lähti väärin, kun ymmärsin ohjeen väärin. Aloitin spiraalisolmuilla, kun olisi pitänyt tehdä kaksoistasosolmuja. Mutta ei se mitään haittaa. Muitakin omia sovelluksia tähän amppeliin tuli.

Lopulta innostuin niin, etten olisi malttanut lopettaa. Nyt tuo viimeinen vaihe venyi liian pitkäksi, joten amppeliin pitäisi laittaa paljon isompi – tai ainakin leveämpi – purkki, jotta solmut tulisivat oikeaan paikkaan ja purkki pysyisi varmemmin paikallaan.

Kylläpä siitä tuli kaunis, vaikka itse sanonkin. Juuri tuohon se sopii mainiosti. Nyt työ kuitenkin siirtyy putiikkiin näyteikkunalle malliksi ja inspiraation lähteeksi, joten minä ”joudun” tekemään itselleni uuden. Siihen olisi kiva kokeilla helmiä.

Olen jo tehnyt jotain muutakin, mutta siitä kuvat myöhemmin.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top