Ensimmäinen kouluompelus

Ensimmäisen päivän harjoituksista kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa. Poislähtiessämme saimme kaksi kotitehtävää:
* piti valmistaa ranteessa pidettävä nuppineulatyyny (sen jo esittelinkin)
* etsiä paitapuseron valmiskaava

Joillekin tuo ”paitapusero” oli terminä hukassa ja yhtä moni ihmetteli, mistä kaavan löytäisi. Itse olen tehnyt ensimmäisen paitapuseroni jo teini-ikäisenä. Siinä oli kaikki kommervenkit; kaulus, rintamuotolaskokset, mansetit, taskut ja käsinommellut napinlävet. Kaavakaan ei ole minulle ongelma, koska tallella on käsityölehdet 1970-luvulta alkaen. Kävin läpi kaikki 2000-luvulla ilmestyneet. Löysin yli 20 peruspaitapuseron kaavaa, mutta minulle sopivia kokoja oli vain muutamassa lehdessä. Loppujen lopuksi valitsin tämän vuoden lehden Suuri Käsityö 3/2019.

Koska minulla on aikaa ja koska olen ennenkin tehnyt paitapuseron, päätin tehdä enemmän kuin kotitehtävä vaati. Tämä seuraava vaihe on minulle todella ”vaativa”. Inhoan kaavojen piirtämistä, vielä enemmän leikkaamista ja aika paljon myös kankaan leikkaamista. Nyt päätin kuitenkin tehdä nämä vaiheet huolellisesti – kaikkine merkintöineen.

Yksi oleellinen vaihe on merkitä kaavoihin, mistä ne on otettu, koko ja osan numero/nimi. Merkkasin kaavoihin kaikki lisätiedot, hakit, laskokset ja napin paikatkin – hyvä minä! Vielä yritän keksiä toimivan kansion kaikille näille koulutöille.

Valmistauduin ompelutapahtumaan huolellisesti aina pukeutumisesta alkaen. Lämpimästi,  villasukat jalassa. (VIRHE: kaikki langanpätkät kulkeutui kodin puolellekin). Oli sunnuntai ja minä yksin ompeluhuoneessa, mutta radio seuranani. Kuvittelin, että puseron ompelemiseen menisi muutama tunti. Pöh! Täysi työpäivä siihen kului, 7-8 tuntia! Ompelimo oli kuin räjähdyksen jäljilta, sillä jätin kaikki siivoamiset ”huomiseen”.Voimat oli siinä vaiheessa loppu. Mutta, vaikka yleensä en pysty yhtään istumaan ompelukoneen ääressä hermokipujen vuoksi, nyt en ollut kipeä. Riittävä lääkitys….

Tuuletin on näillä helteillä oleellinen osa viihtyvyyttä, tai edes olon sietämistä…
Käsinompelua inhoan, mutta napit on pakko ommella käsin.

Mieheni hymyili vinosti, kun kerroin lopputuloksen:
Minä olen ompelija, mutta EN MITTATILAUSOMPELIJA. Joku meni vikaan, kun kaulus ei riittänytkään etukappaleelle tai etukappale olisi liian pieni, jos tekisin kauluksen mukaisesti. Hmmmm… luovaa ongelmanratkaisua heti ja sitten sen keksin! Tein erillisen napituskaitaleen.

Kun sitten menimme maanantaina kouluun, minua alkoikin nolottaa. Miten kerron, että olen jo tehnyt puseron, kun vasta kaavaa piti hakea? En haluaisi olla mikään hikipinko (olin sitä koko kouluikäni). No loppujen lopuksi se taisi olla ihan hyvä, että oli yksi valmis pusero, jota toiset saivat sovittaa ja mittailla.

Lopuksi vielä yksi virhe: kangas on pellavaa ja se olisi EHDOTTOMASTI pitänyt kutistaa. Olen varma, että pesun jälkeen pusero on paikkapaikoin liian pieni.

Jos haluat seurata tapahtumiani myös Instagramissa, 
kuvia ja videoitakin löytyy @pellavasydan
Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top