Onko tässä koti vai puoti?

Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että ostimme 2014 kaupungin vanhan neuvolarakennuksen, jonka kadun puoleisessa päässä on putiikkini Pellavasydän ja toisessa päässä on kotimme kahdessa kerroksessa. Tätä aiemmin putiikki oli sijainnut jo viidessä eri osoitteessa.

Olen yrittäjänä ”itseoppinut”. Alkuun kuvittelin tietäväni paljonkin, mutta kymmenessä vuodessa on tuo luulo karissut. Varsinkin mainostamisessa ja somistamisessa olen menettänyt itsevarmuuteni. Miellän Pellavasydämen fiiliksen maanläheiseksi väritykseltään ja tyyliltään. Siksi valitsin kuusi vuotta sitten tällaisen banderollin VÄLIAIKAISEKSI ratkaisuksi.

Ja kun muutin putiikkini tuosta osoitteesta nykyiseen, tämä sama banderolli siirtyi VÄLIAIKAISESTI mukana.

Keväällä meillä kävi muutama Mystery-shoppaaja eräästä koulusta ja opiskelijat arvioivat myymälämme toimintaa. Tuloksista päättelin, että minun on syytä alkaa uudistaa myymälän ulkoasua. Useammasta suusta tuli ilmi, että myymälä ei erotu MYYMÄLÄNÄ vaan näyttää asuinrakennukselta.

Kutsuin taas tutun somistajakoulutuksen saaneen Mirvan katsomaan nyt putiikkia ulkopuolelta. Sisätiloja jo uudistimmekin aiemmin. Tämä banderolli sai lähtökäskyn pimittämästä ulko-ovea. Samalla päätimme uuden teemavärin. Aiemmin olen etsinyt värejä, jotka uppoavat talon väriin – VÄÄRIN! Päätimme pääväriksi poltetun oranssin.

Toki tämäkin uusi banderolli on vähän keskeneräinen. Se pitää kiinnittää kunnolla paikallensa maahan ja vaatii vielä vähän rimoitusta. Olimme vaan Arjan kanssa niin innokkaina heti kokeilemassa, miltä se näyttää. Juu-uh, vaarana on, että se jää tuollaiseksi. Suorassa se on, vaikka en kuvaan näköjään suoraksi saanutkaan.

Ensimmäinen tavoite oli saada kyltti toiseen suuntaan, ei tiensuuntaisesti vaan kohtisuoraan sitä vasten. Näin ohikulkijat huomaavat sen paremmin.

Lisää näkyvyyttä, hauskuutta ja eroa asuinrakennuksesta haettiin viirinauhoilla. Niidenkin väriksi otettiin sama oranssi. Nyt ne lepattavat hauskasti tuulessa.

Samaa väriä on myös tässä ”matamin” puvussa. Matami nostetaan päiväksi ulos ja taas illaksi sisälle. Samoin pöytäliina toistaa täsmälleen samoja värejä. Päivisin se on kylläkin tarjouslaatikoiden peitossa. Näköjään myös tien toisella puolella oleva tietyömaa sointuu väreihin!

Pyrimme luomaan ulko-oven tienoille kutsuvan ja houkuttelevan lookin. Tuomme myytäviä tuotteita ulos ja tietysti kukat!

 

 Putiikin ja kodin ulkotilojen välissä on tuo eurolavoista tehty kaunis aita.

 Projekti jatkuu. Seuraavaksi tartumme ikkunoihin. Suunnitteilla on teippauksia.
Tuo vanhakin  banderolli tarvitsi rakennusvalvonnalta jonkunlaisen luvan, joten ehkävarmaantottakai tämä uusikin. Muttei kerrota kenellekään, eihän?
Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top