Muumit tuunaten puserosta tyynylle

Asiakas pyysi siirtämään muumi-kuvan t-paidasta tyynyksi. Taustaksi valitsimme pellavanvärisen pellavakankaan. Tämäkin tilaustyö oli erittäin hyvä opetus. Tällä kertaa opin, miten ei kannata trikoota kiinnittää joustamattomalle kankaalle.

Kuva irti puserosta

  
Ensin yritin päästä helpolla. Käänsin kuvasta reunat ja ompelin tikkauksen. Noeihän se onnistunut, trikoo kulki edellä ja tikkauksesta tuli epätasainen. Ei kun purkuun! Sitten hidastin tahtia ja päätin tehdä työn oikein huolellisesti. Kiinnitin kuvan takapuolelle ensin ohuen joustavan kovikekankaan. Reunoihin silitin kovikenauhaa.

Vieläkin tuntui siltä, että kuva joustaa liikaa. Silitin vahvaa kovikekangasta – nuukana ihmisenä käytän tilkutkin hyväksi – taustapuolelle. Nyt kiinnitettävä trikoopala tuntui tarpeeksi jämäkältä.

Käänsin reunat nurjalle ja asettelin muumikuvan tyynykappaleen keskelle. Nyt oli ompelu ihan erilaista. Tikkauksesta tuli kaunis, eikä kangas venynyt eikä vanunut. Tein vielä kuvaan sopiviin paikkoihin lisätikkauksia.

Ompelin alareunaan vetoketjun ja tyynystä tuli hauska, jopa tyylikäskin, etten sanoisi. Asiakaskin näytti olevan tyytyväinen.

Tarinan opetus: Ei kannata yrittää mennä yli siitä, missä aita on matalin, sillä työ helposti moninkertaistuu. Tee alusta alkaen huolellista työtä, pääset vähemmällä ja saat olla tyytyväinen työhösi. 

Innostuin tästä tyynyompelusta niin, että tekaisin muutaman muunkin pellavaisen tyynynpäällisen. Niistä kuvia myöhemmin.

Pellavasydämen Mervi 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top