Ihan kivaa…

Tällä viikolla olen keksinyt hurjan idean. Eiku en minä sitä mitään keksinyt. Ystävä ideoi markkinointitempauksen ja minä lähdin kuin lähdinkin sitä ideaa jalostamaan. Hän oli saanut toistamiseen lehdistön kiinnostumaan toiminnastaan, lastenteatterista. Minä tietysti kateellisena kummastelemaan, ettei mikään lehti tee minusta mitään juttua.

Siitä se ajatus sitten lähti. Muotinäytös!

Ensin olin kovin skeptinen muotinäytöksen suhteen, keksin vaikka mitä kommervenkkiä, miksi se ei onnistuisi. Loppujen lopuksi – yöllä klo 3 – lähetin sähköpostia paikallisen ”tul toril” – tapahtuman koordinaattorille. Hänen ehdotuksestaan Pellavasydän järjestää oman muotinäytöksen flikkatten toril elokuun 8. päivä. Huuuuuiii!

Torilla on valmiina lava ja sen edessä tuolit. Äänentoisto hoituu myös kaupungin järjestämänä. Kaikki muu sitten pitääkin hoitaa itse. Mallit, juonto, musiikki jne…

Olen tehnyt pääkopassani kovasti luovaa työtä: miettinyt mahdollisia yhteistyökumppaneita ja erilaisia järjestelytapoja. Asiat ovat jo piirun verran liikahtaneet eteenpäin. Varsinaisesti ei kyseessä ole MUOTItapahtuma. Enemminkin pienyrittäjien esiinmarssi. Olen niin kyllästynyt siihen, ettei kaupungilla tunneta putiikkiani. Kiitollinen olen niille muutamalle paikalliselle liikkeelle, jotka ohjaavat asiakkaat luokseni.

Tämän tapahtuman on tarkoitus olla hauska, ei jäykkää pönötystä. Aion itse juontaa tapahtuman ja se kestää maksimissaan puoli tuntia, mikä meille on varattu. Todennäköisesti vähemmän aikaa. Mukaan mahtuu Pellavasydämen tunikaa, hattua ja kassia ja mahdollisten yrittäjäkollegoiden tuotteita. Yhdistän esiintymiseen myös käsillätekemisen, käsityötarvikkeet. Se, miten se tapahtuu, onkin sitten toinen juttu! Piironginlaatikolle tekemäni teatteripuvustus esittäytyy myös ja samalla Kerttu Aaltonen hauskuuttaa yleisöä pikkuteatterimakupaloilla. Ahaa… keksin uuden sanan PIKKUTEATTERIMAKUPALA.

Tänään on maisteltu makupalaa. Mieheni tarjoili kesän ensimmäisen mansikkatortun. Niin hyvvää. Kauniita jasmike-kukkia saamme ihailla sisälle tuotuna.

Olenhan kertonut, miten hankalaa syömiseni toisinaan on laihdutusleikkauksen jälkeen. Mutta kakkua ei ole hankala saada syötyä. Ihme ja kumma.

Elämässä pitää olla haastetta, ettei käy tylsäksi. Vaikka sitten järjestää muotinäytös. Nyt sitä jännitystä on monin verroin. Syksyllä sitten taas makaan sängyssä – ja pelkästään haaveilen, hahhaa…

Hei, jos pyytäisin, suostuisitko muotinäytökseeni malliksi? 

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top