Puikkofilosofiaa

Kantikkaat puikot olenkin jo esitellyt ja kovasti niitä on Pellavasydämessä myyty. Tällä kertaa esittelen eri mittaisia bambupuikkoja. Aloitin tänään taas kerran yhdet Regian Fluormania sukat. Ne kun myydään sitä mukaa kun saan valmiiksi. Päätin kokeilla lyhyitä puikkoja. Ja kyllä. Ne toimii.

Silloin kun silmukoita on vähän puikolla, on ihan turha käyttää 20 cm pitkiä puikkoja, joiden päät on vaan koko ajan tiellä. Vähemmälläkin pärjää.

Huomasin, että neuloessa lyhyillä puikoilla ote on eri. 
Mutta enpä osaa sitä selittää, se pitää jokaisen itse kokeilla.
Tässä siis käytössä 15 cm pitkät (tai lyhyet) puikot.

Pellavasydämessä on kaikkiaan neljää eri pituutta puikkoja. lyhimmät on 10 cm, seuraavat 13 cm ja 15 cm ja sitten normi 20 cm pitkät. Noita lyhyempiä sanotaan ”virheellisesti” sormikaspuikoiksi. Siis onhan ne erityisesti kätevät sormia neulottaessa, mutta että niillä voi siis varsin hyvin – sanoisinko paremmin – neuloa myös sukkia, pienempiä ainakin.

Hinnat menee niin, että 10, 13 ja 15 cm:iset maksavat 2,50 euroa ja normipituiset 3,50. Ja materiaalina näissä on bambu.


Ensin kun otin korkkaamattomat puikot, tuntui, että ne on kovin terävät. Kun en heti lähtenyt hiekkapaperia hakemaan, kärjet olikin jo jotenkin hioutuneet, eivätkä enää kaivanneetkaan hiomista. Mutta että niin siis voi tehdä. Isommat puikot onkin varsin pyöreäkärkiset, mutta minun tämänkertaisessa työssäni vain 2,5 numeroiset ja niiden päät luonnollisesti on jokseenkin terävät. Kynsiviila tai hiekkapaperi vaan avuksi. Tarvittaessa.

Nyt olen hankkimassa kokoelmaa jotain muuta materiaalia kuin bambua olevia puikkoja. Hiilikuituisista olen kuullut puhuttavat, karbonz vilahtelee myös sukankutojien kommenteissa.

Mitkä puikot sinun mielestäsi on parhaat?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top