Alize-villikset

Aivan selvä asia on, että Pellavasydän on muuttunut lankakaupaksi. Lähes 100 %:sesti asiakkaamme kävelevät lankahyllyn luo. Ja hyvä niin.

Ennen kuin kaupunkiin tuli lankakauppa, meiltä ei kyselty juurikaan lankoja. Lankakaupan aikana ei tietenkään ja ohjasimme ne vähäisetkin kyselijät sinne. Nyt kun lankakauppa on lopettanut, asiakkaat tulevat meille. Päättelen tästä niin, että ollaan opittu käyttämään muita kuin Novitan lankoja ja osataan vaatia laatua. Novitaa saa kolmesta tavaratalosta ja vihdoin olen päässyt rauhaan sen asian kanssa, eli en ota niitä myyntiin.

Olen pääni pyörälle katsellut lankakuvastoja ja yrittänyt miettiä, mitä kaikkea on pakko olla. Kun merkit ja laadut on itselle vieraita, valikoiminen on tosi vaikeaa. Toki asiakkaita kuunnellessa tilanne on jo helpottunut. Pikkuhiljaa muodostuu jonkinlainen käsitys siitä, mitä toivotaan.

Tilasin summanmutikassa Alize-merkkisiä lankoja. Sormet syyhyten tietysti heti kokeilin, millaiset raidat niistä sukkiin muodostuu. Tässä ensimmäinen tulos.

Kuva valitettavasti vääristää väriä

Tässä värit näyttävät lähes oikeilta

Olen oikein tyytyväinen tähän lankaan. Sitä on mukava ja joutuisa neuloa, vaikka ohutta onkin. Neuloin 2,5 bambupuikolla. Tuosta 100 g lankakerästä olisi tehnyt kaksi paria naisten sukkaa, koko ehkä n. 38-39, vaikka mahtui ne kyllä minun 40 kokoiseen jalkaanikin. Kerän, 100 g, hinta meillä on 8 euroa, eli tästä saa kyllä edullisesti näyttäviä sukkia.

Nyt teen vielä pesukokeen. Pesen vain toisen sukan, niin voi verrata, millaiseksi sukka muuttuu (jos muuttuu) pesussa. Toivottavasti ei yhtään miksikään!

Onko sinulla kokemusta tästä sukkamerkistä?

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top