Joskus jotain hyvääkin

Tänään sain viestin vammaispalveluohjaajalta. Henkilökohtainen avustaja-palvelu alkaa pelata Avita-yrityksen kautta. Ensimmäisen kerran minun luokseni tulee avustaja ensi viikon tiistaina. Jeeeeee!

Oli meinaan aika kova homma, suorastaan epäinhimillinen, töissä eilen ja tänään. Sellaisia hirvittävän isoja postipaketteja tuli kaksin kappalein molempina päivinä. Ensin meinasin soittaa apua, mutta sitten ajattelin haastaa itseni. Hitaasti ja hankalasti se sujui, mutta sain kuin sainkin pääosan kuljetettua helmoissani oikeille paikoilleen. Vanha isäni auttoi isoimpien kanssa. Ja tänään tuli Pirkko tuuraamaan minua. Hän kuljetti paperinarut hyllyyn.

Tulevaisuudessa saan siis apua mm. tällaisiin hommiin. Se on jo oman turvallisuuteni takia tärkeää. Ei ole oikein, että kurottelen ylös tai muutoin yritän ylettää sinne, mihin en oikeasti pysty.

Uuden kotimme rakennuspiirustusten tekijä kävi minua tapaamassa. Näyttää siltä, että kaikki luvat saadaan perjantaihin mennessä rakennustarkastajaa tyydyttävällä tavalla hoidettua, joten saan (ehkä?) jatkaa liiketoimintaani. Teinpä taas sellaisen tempun tuonkin asian tiimoilta, etten olisi viisi vuotta sitten arvannut joskus uskaltavani. Nykyään en kumarra tai pokkuroi ketään tai mitään, vaan uskallan ajaa asiaa, jonka tiedän oikeaksi.

Vähän jotain tällaista, kuva Puustellin sivuilta

Kävimme tänään Raumalla Puustellin liikkeessä tutustumassa uuden keittiömme piirustuksiin. Nyt siitä näyttää tulevan juuri sellainen kuin halusinkin. Moderni ja minimalistinen. Korkeakiiltoiset valkoiset kaapinovet hyvin yksinkertaisin kahvoin. Valkoinen lasi välitilaan ja musta laminaatti työtasoihin. Valkoiset kodinkoneet.

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top