Ei ole yks eikä kaks parisuhdetta, jotka ovat kariutuneet toisen vakavaan sairastamiseen. En voi ollenkaan ymmärtää, että niin voi käydä.
Kun me menimme naimisiin 36 vuotta sitten, tuleva mieheni tiesi, että 18-vuotias nuorikko ei ole terve. Vaikka silloiselta ajalta on valokuvia, joissa juoksen rantakivillä, tiedossa oli kuitenkin tulevat liikuntarajoitteet ja jo silloin tarpeellinen kipulääkitys. Aina olen saanut apua ja ymmärtämystä.
Nämä sairaalakeikat ovat oma lukunsa. Tälläkin kertaa kävi niin, että alkuun sain olla kokolailla yksikseni. Sisko kävi katsomassa Turussa, samoin Mirva. Muuten olin puhelujen varassa. Jälkeenpäin sisareni kertoi, että oli ”hiukan” tehostanut tilannettani kuolemankin vaaralla. Tämäkö vai mikäkö vaikutti siihen, että nyt mieheni käy joka päivä katsomassa. Se on suloisenihanaa. Ja niin tarpeellista. En tiedä, miten tämän tylsyyden kestäisin ilman tietoisuutta, että viiden maissa hän tulee…Tiedän, että lähes 12 tuntisen työpäivän päätteeksi olisi jo kiva mennä suoraan kotiin.
Rakastan tuota yhteistä tuntia! Tottahan olemme kotonakin paljon kahdestaan, mutta se on ihan eri juttu. Tässä ei kumpikaan touhua mitään muuta. NIIN ihanaa huomata, että hiljainen, mieluiten puhumattomuuden valitseva mieheni voi kuitenkin löytää sanomista.
Nyt ollaan jo paremmalla puolella sikäli, että tiedetään, mikä on taudin nimi ja vointini on kohentunut. Pystyn hallitsemaan mielialaani. En muista, mutta saattaa olla etten ollut kovin mukavaa seuraa ensimmäisinä viikkoina, kun kuumehouruissani näinkin kaikkea epätodellista, olo oli vähintäänkin tukala ja mieltä vaivasi täysi tietämättömyys tulevaisuudesta. Paitsi, etten tainnut kylläkään kyetä ajattelemaan yhtään mitään.
Luulisi, että tässä päivät pitkät maatessaan miettisi ja suunnittelisi, jos ei muuta niin uusia käsityöideoita ja remonttia, mutta ei, päivä menee täysin tarkoituksettomasti odotellessa. Tuleekohan hän heti kolmelta vai vasta viideltä? Siinä päivän sisältö. Olen niin onnellinen, että meidän parisuhde on kestänyt vuosien koettelemukset ja kestää tämänkin vaiheen, kun emme ollenkaan tiedä, mitä kesäkuun leikkaus tuo tullessaan.
Niinhän me lupasimme: ”… myötä- ja vastoinkäymisissä…”
Mervi