Vertaistuki Turun Sanomissa

Tiistain Turun Sanomissa kirjoitti Reima Suomi minua kiinnostavan artikkelin. Suomi on tietojärjestelmätieteen professori Turun Yliopiston kauppakorkeakoulussa. Otsikkona oli ”Vertaistuki terveyshuollon käyttämätön voimavara”. Kirjoituksessaan professori käsittelee juuri  sitä facebookin vertaistukiasiaa, josta minä olen vime päivinä niin tohkeissani ollut. Näkökulma on toki eri kuin minun mietelmissäni.

Sattumaa kai  – viikonloppuna lähetin Turun Sanomiin juttuvinkin aiheesta. Esitin toiveeni kylläkin siinä muodossa, että onko jotain tutkimusta sosiaalisen median, erityisesti facebookin, vertaitukiryhmien negatiivisista vaikutteista.

Jahka tästä akuutein kiire menee ohi, kirjoitan oman näkökulmani vaikkapa mielipidepalstalle. Siinä mielessä tuollaiseen ryhtyminen on vähän turhauttavaa, kun ei voi olla mitenkään varma sen julkaisemisesta. No, ei kai se ole toimittajillekaan aina päivänselvää. En kaipaa julkisuutta, mutta olen kiinnostunut.

Mervi

Lisäys  myöhemmin päivällä: Tällaisen vastauksen sain Turun Sanomien mielipide-osastolta, kun kyselin, että kannattaako nähdä vaivaa;

lähetä toki mielipidekirjoitus. Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen.
 
Illalla tää siis alkaa väsätä (vaihteeksi) fiksulta näyttävää tekstiä…
Tuli mieleen se mainio telkkarimainos, jossa pikkutyttö katselee äitinsä meikkaamista:
”Miksi ihmisen pitää yrittää näyttää kauniimmalta kuin oikeasti on?”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top