Ei muovikasseja kiitos!

Kun aloitimme putiikin pitämisen, yksi ehdoton vaatimus oli, ettei meillä käytetä muovipusseja. Eikä kyllä oikein mitään muutakaan muovista, mieluummin. Eikä myöskään kiiltäviä lahjanaruja. Kun aloin myydä käsityötarvikkeita, tulivat muovipussit kuvioihin, vähän niinkuin pakon sanelemana.

Kun kysyn asiakkaalta, haluatko muovipussin, aika moni sanoo, että ”kyllä se täällä kassissa menee ilmankin”. Mutta iso matonkudesatsi on kyllä helpointa pakata isoon muovipussiin.

Tänään täydensin paperikassien hyllykköä ja otin muutaman kuvan näyttääkseni teillekin.

Noista oikeanpuoleisista yksivärisistä tykkään kaikkein eniten. Pikkuruudulliset ovat uusia tulokkaita ja niihin en ole vielä niin tykästynyt. Toki tuosta vaaleanpunaisesta saa oikein hempeänkin paketin vaikkapa vaaleanpunaisen silkkipaperin kera…

Jokaiseen kassiin kirjoitan käsin Pellavasydän ja ehkä myös Uusikaupunki ja ehkä myös leimasydän. Minä tai kuka on kulloinkin töissä…

 

Nämä kassit ovat siitäkin kivoja, että niistä on helppo tehdä paketti, vaikka ostos olisi hankalan muotoinenkin. Esimerkiksi virkatut korit on mahdoton saada muutoin pakettiin, mutta tästä se onnistuu kyllä.

Rusettina käytän niintä, se on niin Pellavasydän-näköinen!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top