Eilinen postaus oli Tallinnan reissulta yleensä. Nyt seuraa se messuosuus. Seuraavaksi on vuorossa erillisten tuotteiden esittely. (Tässä linkki muutamaan kuvaan viime vuoden Martin Markkinoilta.)
Minun mielestäni on ihmeellistä, että noilla messuilla saa vapaasti kuvata. Kysyin aina luvan ja vähän ihmetellen minua katseltiin (kun edes kysyin) ja kaikki vastasivat tyyliin ”ilman muuta”….
 |
Tämä mummo oli rakkaudella tehnyt 14 nukkea messuille ja jo ensimmäisenä päivänä myynyt ne kaikki, sillä minä ostin viimeiset. Saattaa olla, että tuo on joku ”televisiostatuttu” hahmo, mutta kun ei itsellä ole pieniä lapsia, ei niissä pysy perässä… Ehkäpä syyllistyn copyright-tuotteen myyntiin? Tietääkö joku?
Messuilla oli paljon hyvinkin iäkkäitä myyjiä – ja siis myös käsityöläisiä. Toisaalta oli myös nuoria, jotka olivat jossain käsityöalan oppilaitoksessa opiskelemassa ja nyt myymässä oppilastöitä.
Nahkainen pohja kiinnitetään käsin huovutettuun tossuun. Ja tässä valmiita tossukoita.
Yleensä myyjät eivät osanneet englantia, joten yhteistä ymmärrettävää kieltä ei tahtonut löytyä. Usein kuitenkin asiat selvisivät – tai ainakin luulin ymmärtäneeni. Tämän naisen kanssa ei tullut jutustelusta mitään, joten en päässyt selville, mikä tuo työväline on tai mikä tuote siitä tulee. Hän oli myymässä yläkerrassa, jossa oli eri koulujen oppilastöitä.
Seuraavassa kuvassa on myös vieras työväline, tuo lattialla oleva. Ehkäpä liittyy pellavan käsittelyyn, joku rukin tapainen? Polvillaan naisella taitaa olla karsta, vai sanotaanko että karstat?
Pellavan käsittelyä olisi saanut itsekin kokeilla, mutta tämä kohde oli loppupäässä ja siinä vaiheessa meillä alkoi olla aika tiukilla, joten en ryhtynyt itse loukuttamaan, karstaamaan ja….mitäs nuo kaikki työvaiheet ovatkaan?
Nypläystä nypläystyynyllä. Liekö tuo päähine eestiläiseen kansallispukuun kuuluva? Taustalla taitaa olla samanlainen, mutta takaapäin? Eipäs olekaan…seuraavassa kuvassa se näkyy edestäpäin. Pöydälle on levitettynä iso – oliskohan verka oikea sana? Jokaisella mummolla on oma nurkkansa, jonka kirjoo ja lopputuloksia oli nähtävillä seinälle nostettuina.
Tässä pienet kangaspuut ja paaaaljon mattoja. En ole törmännyt Virossa trikookuteisiin. Joskus minun kyselyyni vastattiin, ettei siellä ole myynnissä valmiita kuteita, vaan edelleen leikataan itse. Yleensä matot näyttivätkin olevan vanhan ajan kunnon räsymattoja.
Tässä taitaakin olla kuvaennätys Pellavasydän-blogissa. Tuskin on koskaan ollut näin paljon. Näistä kuitenkin muodostui mielestäni mukava kokonaisuus, joten en halunnut sitä pilkkoa useampaan osaan. Seuraavaksi siis vuorossa yksittäisiä tuotteita – niitäkin, joita lähti mukaan.