Nyt kun kivijalkamyymälää aletaan ajaa alas, tulee myös kalustuksen kohtalo selvitettäväksi. Muuten, vieläkin jatko on epävarmaa, sillä yksi vielä miettii… Mutta joka tapauksessa jonkun verran karsintaa on tehtävä.
Ensimmäisessä vaiheessa siirrän putiikista kotiin ne, joilla on tunnearvoa tai muuten ovat meille sopivia. Yksi tällaisista on perintöpöytä. Muistan oikein hyvin äitini kotitorpasta enoni pöydän. Eipä sitä silloin osannut arvostaa. Nyttemmin kovin moni asiakas olisi halunnut tuon kuluneen pöydän ostaa. Vaan enpä ole myynyt. Tietenkään. Tässä se on:
Pöytä on aika korkea, enkä ole sille vielä keksinyt paikkaa – tiedän, että mieheni ei haluaisi sitä ollenkaan, mutta muistattehan – hänellä ei ole valtaa sisällä tapahtuvaan sisustukseen. Minä määrään sisällä, hän ulkona puutarhassa. Hahhaa! On se vaan hassua, miten eri silmällä me ihmiset katsomme maailmaa. Vaikka meillä aika monessa asiassa on samanlainen maku, niin näissä vanhoissa esineissä ne eivät kohtaa ollenkaan!
Tällainen sohvapöytä meillä on nyt – ja on ollut 35 vuotta. Joku varmaan kaikkein halvin vaihtoehto 70-luvulla. Kyllä minä tästäkin tykkään, mutta kun tiedän että se on niin out of season… Mutta mitenkäs minä tuon korkean pöydän sovitan tähän paikkaan? Pöydän jokaisesta jalasta näkee, että sitä on ehkä jossain vaiheessa aiottu madaltaa. Siihen en kyllä haluaisi ryhtyä.
Mervi