Vihreää, vihreää ja vihreää

En oikeastaan pidä vihreästä väristä. No tietysti luonnossa – kevät vihreyksineen on ihan parasta! Mutta ei vaatetuksessa eikä sisustuksessa. Ostin viime joulun tienoilla Tallinnasta tällaisen pellavamekon, vaikka tiesinkin, että malliltaan on kovin vaativa. Ja vaikka itsekin teen pellavamekkoja. Tätä mekkoa ei voi esitellä kuin tuollalailla istuen ja käsityö rinnuksilla. Se on nimittäin kahdesta suorasta kappaleesta tehty, naruilla kurottu yläpästään ja pitsiä koristeena. Mutta eihän tuollaisen spaghettiolkaimisen alla voi pitää liivejä ja sehän ei taas sovi isopoviselle lainkaan. Hassu sana – isopovinen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä jne…

Näinköhän se mies mut mieluiten näkee – ilman naamaa? Kun tällaisen kuvan otti.

Asiakas tilasi vanhalle pehmoapinalle pienet villasukat, pituus 5 cm. Väriehdotus oli oranssi, muttei sellaista lankaa löytynyt varastoistani, joten päätin tehdä vihreät. Yhden sukan tekemiseen meni koko Selviytyjät- ohjelma. Eli tunti. Mikäs se onkaan minimituntipalkka? 10 euroa ehkä. Kaksi sukkaa siis 2 x 20 + alv 24% = 24,80 euroa. Eikä tuossa hinnassa ole vielä huomioitu muita kuluja. Mutta, eihän me naiset nyt sellaisia hintoja. ”Ihan vaan huvikseni telkkaria katsellessa kudon.” Niin kudonkin.


Kolmas vihreä on tällainen. Lisää tästä tavarasta myöhemmin. Eikö olekin ihana kulunut maalipinta?

Ja vihoviimeisenä se vihreä sisustuksessa. Ei tämä oikeastaan kunnon vihreä olekaan, vaan tuollainen lime. Olen nämä matot itse kutonut ja vaikka ne periaatteessa näyttävätkin samanlaisilta, ovat kuitenkin erilaisia. Kudottu kolmella kuteella, josta se kolmas on erilainen, eli toisessa kaksivärinen, mikä tuo elävyyttä pintaan.

Kesällä nämä ovat kivan raikkaat, mutta en voisi kuvitella talvella haluavani tällaisen värisiä mattoja. Silloin laitetaan tummemmat.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top