Pakko oli taas tulla kirjoittamaan uusi postaus. Olenhan kertonut, että ajattelen kirjoittamalla? Joku pieni kuva tai sana tai ajatus lähtee muhimaan päässäni, sitä pitää pohtia enemmän ja parhaiten se tapahtuu kirjoittamalla.
Luin pussikanakeittoa (siis ei pussikanaa, vaan pussikeittoa) syödessäni uutta Kotivinkkiä ja mm. Roope Lipastin kolumnia (korjaa Saila, jos kyseessä onkin pakina) ”Kirje tulevaisuuteen”. Kirjoittaja kirjoittaa uudenvuoden toiveitaan vanhemmalle minälleen ja lopuksi toteaa:
”Tärkein asia, jonka haluan sanoa tulee tässä: en aio toivoa, että olisit parempi ihminen. Ihminen on mikä on. Sitä paitsi toive tulla paremmaksi pitää sisällään ajatuksen, ettei tällä hetkellä ole kyllin hyvä ja riittävä. Sellaisesta ajattelusta seuraa pitkällä tähtäimellä vain murhetta, itsesääliä ja pettymystä. Ole siis oma itsesi. Kas kun sinuna olemisessa sinua ei päihitä kukaan.”
Kukapa meistä ei toivoisi tulevansa paremmaksi? Ei liene haitallista toivoa olevansa parempi työntekijä, parempi ruoanlaittaja tai parempi kirjoittaja, jos sisällyttää ajatukseen myös harjoittelemisen. Eihän kukaan ole seppä syntyessään, mutta harjoitus tekee mestarin, sananlaskuja lainatakseni. Sen sijaan tulla paremmaksi ihmiseksi saattaa kylvää mieleen juurikin Lipastin mainitseman ongelman; etten kelpaa tällaisenaan.
Oikein hyvin ymmärrän ja jollain tapaa ihailenkin suosikkiblogini ”Anna & Sebastian” kirjoittajan Annan ajatusta:
”Kaikkein parasta on suunnitella yhdessä tulevaisuutta, mutta tärkeitä on myös ne ikävämmät keskustelut: toiselle palautteen antaminen ja sen vastaanottaminen. Mulla on sellanen ideologia, että itseään ja toista pitää pyrkiä kehittämään jatkuvasti ja tulemaan paremmaksi. Parisuhde on mulle tärkeä asia, josta haluan pitää huolta.”
Anna on nuori ja elää vielä parisuhteen alkua, joten toisen muuttaminen tuntuu vielä mahdolliselta. Me pidempään avioliitossa olleet tiedämme, että se on aivan turhaa. Vain itseään voi muuttaa ja se kyllä kannattaakin.
Ymmärrän Annan ajatuksen niin, että tiettyjä ikäviä luonteenpiirteitä itsessään huomatessaan kannattaa niihin kiinnittää huomiota ja yrittää päästä sellaisista pois. Äksyily, tavaroiden hukkaaminen, viivyttely, valehteleminen, itsensä kehuminen – en tiedä, miten nuo tuohon valikoituivat, mutta kyllä te ymmärrätte… Jokainen voi miettiä omia huonoja puoliaan. Asian myöntäminen on jo hyvä alku muutokseen. Tässäkin lienee kohtuus paikallaan – ei kannata yrittää kerralla muuttua, vaan pieni askel kerrallaan.
On eri asia yrittää muuttua paremmaksi kuin että karsii joitain piirteitä – eikö olekin? Vai onko? Perusajatus siinä on tärkein ja se huolestuttavin.
”Olen huono ihminen, minun pitää muuttua paremmaksi”
” Olen ihan hyvä tyyppi, mutta minussa on joitain ikäviä luonteenpiirteitä tai huonoja tapoja, joita haluaisin muuttaa.”
Olen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt keskellä jokseenkin ankaraa kristillistä opetusta ja syvälle minuun on iskostunut opetukset ihmisen huonoudesta, parannuksen tarpeesta, synnistä ja anteeksiantamisesta. Hyviä ja tarpeellisia asioita edelleen, kunhan ne oikein ymmärtää.
Kristilliseen elämään kuuluu PYHITYS. En uskalla edes kuvitella, että ymmärtäisin asiaa sanan täydessä merkityksessään, mutta yhtenä osana siihen liittynee myös elämän ”parantaminen”, luonteen hiominen, kristillisen rakkauden esiinsaaminen ja paljon, paljon hyviä ja kannatettavia asioita.
Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, en tee lupauksia, mutta minunkin kannattaisi kyllä ajatella tuota itsensä kehittämistä. Jotenkin minusta tuntuu, että se on viime aikoina jäänyt muiden projektien jalkoihin.
Kehitettävää olisi ja paljon!
ps. Yritin etsiä Kotivinkin sivulta Lipastin kirjoitusta. Sitä en löytänyt, mutta tämän toisen kyllä. En tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Pellavasydämen loppuunmyynnissä ei ole juuri muusta puhuttukaan, kun kivijalkamyymälät vs. Mylly.
