Lintulan ja Valamon luostarit
Edellisessä postauksessa pääsimme matkamme edetessä Heinävedelle, lähelle suunnittelemiamme pohjoisimpia kohteita, Lintulan ja Valamon luostarit. En ole koskaan aiemmin näissä käynyt. Lintulan luostarissa meitä opasti vapaaehtoisesti siellä työskentelevä nainen. Myyntitehtävissä oli myös nuoria palkattuina työntekijöinä. Nunnia näimme vain ohimennen.
Olin yllättynyt, että paikassa sai ottaa kuvia, vain palveluksen aikana se on kielletty. Toinen yllättävä asia oli nuo kattomaalaukset. Ne oli vasta 2000-luvulla tehty. Samoin muutamat seinämaalaukset. Saatoin kuvitella mielessäni, miten paljas, koruton kirkkosali oli ennen niitä.
Kävimme myymälässä, mistä ostin muistona ”pillerirasian”, jonka kannessa on Lintulan luostarin kuva. Poikkesimme myös viehättävässä kahvilarakennuksessa, minkä toinen pää oli remontin alla, kun oli siihen saatu EU-rahaa. Kahvila oli somasti sisustettu vanhaan talonpoikaistyyliin ja siellä myytiin paikalla tehtyjä kahvileipiä.
Siirryimme Valamon luostariin ja tutustuimme sekä uuteen että vanhaan kirkkoon.
Valamon luostarissa oli ehkä hivenen koristeellisempi sisustus kirkkosalissa. Samoin sen ”palvelut” ovat laajemmat, siellä on erilaisia tapahtumia ja mm. kurssitarjontaa yöpymisten ja ruokailujen lisäksi.
Alla olevat kuvat ovat vanhasta kirkosta.
Täällä oli ”kesäkauppa”, mikä näyttäytyi kylläkin hivenen sekaiselta kirpputorilta. Siellä mielenkiintoni kohdistui erikoisiin rannekoruihin – joskaan eivät ehkä päätarkoitukseltaan ole koruja, vaan rukousnauha. Kysyin myyjältä hintaa ja sitä, miten se on valmistettu. Niinpä tämä (ei ehkä kuitenkaan munkki?) myyjä näytti minulle, miten nauha punotaan villalangasta. Samalla hän kertoi tarinan sen syntymästä. Pujottelu oli kyllä niin monimutkaista, etten itse kärsimättömänä siihen mitenkään kykenisi. Palaan asiaan, jos löydän suomenkieliset teko-ohjeet ja sen tarinan.
Pienet ostokset auttavat muistamaan
Valamon luostarin kaupasta ostin myös tuohuksille pidikkeen. Tämän siksi, että puoliso on joskus yli 20 vuotta sitten tuonut Israelista pussillisen ohuita kynttilöitä, joihin meillä ei ole ollut alustaa. Nyt on, kaunis pitsinen. Kolmas kuva on keljasta, eli munkin asuinhuoneesta. Tämä sijaitsi vanhan kirkon yhteydessä.
Nämä pienet ostokset auttavat huonoa muistiani palaamaan kuhunkin matkaan ja kohteeseen. Ilman mitään erikoista tapahtumaa unohdan paikkakunnat, leiriytymispaikat ja reitit jo ennen seuraavaa kesää. Eipä silti, huonosta muistista on se hyvä puoli, että voi taas seuraavalla kerralla innostua ihan kuin ensimmäistä kertaa! Luostarikierroksen jälkeen matkamme jatkui Savonlinnaan, missä oli taaskin (kuten edellisellä kerrallakin) oopperajuhlat alkamassa. Menimme torille, mutta olimme hivenen myöhässä ja lörtsyjenkin myyjä oli jo lähtenyt. Emme tunteneet edes kateellisuutta niitä hienosti pukeutuneita ihmisiä kohtaan, jotka kävelivät tihkusateessa kohti Olavinlinnaa ja ensimmäistä oopperaa – ooppera kun ei meidän favoriitteihin kuulu. Matkalla Savonlinnaan muuten pääsimme lossin kyytiin, siitä vasemmanpuoleinen kuva.
Maisemat vaihtuvat
Maisemat tällä tieosuudella olivat kauniita.
Puolison keitellessä kahvia, minä poseerasin selfieissä. Huomasin, että oli pakko oikein yrittää silmäpusseja silittää – mistä niitä oli tullut?
Punkaharju ja sopivasti jäätelökioski pysähdyspaikalla, niin saimme oikein jäätelöllä täydennettyä omenatorttua. Ah, nämä kahvihetket!
Imatralle osuimme juuri Imatranajojen aikaan. Tyydyimme vain kävelemään hetken ihmisvilinässä. Imatran koski oli kuivunut olemattomaksi.
Lappeenrannassa yövyimme parkkipaikalla monen muun autokunnan kanssa. Itselleni ei yölliset tapahtumat ole mikään ongelma, sillä nukun AINA korvatulppien kanssa, mutta puoliso saattaa häiriintyä esim. täällä keskellä yötä vierailleesta mopoilijasta, joka otti kaiken äänen irti menopelistään. Maisema veden äärellä oli kuitenkin kaunis, vaikka emme sitä kauan jääneetkään ihastelemaan. Poikkesimme hiekkalinnaa ihastelemassa ja jatkoimme matkaa…
Tuohon viimeiseen pyllistyskuvaan päätän tämän osion vuoden 2024 lomareissusta. Mutta tähänhän se ei päättynyt, vaan vielä on viimeinen, osa 4, tulossa. Koitan saada sen kirjoitettua vielä ennenkuin huomenna jo starttaamme uudelle reissulla – tällä kertaa ei kylläkään asuntoautolla.
Mervi