Olohuoneen sisustamista

Kun muutimme tähän kotiin vuonna 2014 päätin pitää sisustuksen lähes minimalistisena, ainakin hyvin väljänä. Kun asiaa nyt katson, huomaan epäonnistuneeni… Tavaraa alkaa olla joka nurkassa ja ilmavuus on menetetty. 

Ostin hetken mielijohteesta muutama vuosi sitten itselleni mukavan nojatuolin, ns. asentotuolin. Se on minun iskiakselleni, huonolle selälleni ja lonkkakivulleni vallan mainio. Pystyn istumaan tuolissa vaikka 8 tuntia tuntematta kipua. Kankeaksi kyllä tunnen itseni siitä noustessa, mutta tuolin mekaniikalla voin vaikka nostaa itseni pystyyn.

Hankimme toiseksi istuimeksi sohvan, joka on tyylillisesti samanlainen.

Jouduin kuitenkin usein huomaamaan, että tuolini oli varattu! Miehenikin piti tuolia mukavampana. Tämän tästä minun piti häätää hänet pois, sillä itse en sohvalla voi istua – tai en pääse sieltä pois. Päätin hankkia toisen samanlaisen tuolin. Vähän aikaa kesti suostutella mies ideaan.

Tein tilauksen Maskun Kalusteesta vuoden vaihteessa. Nyt vasta se saapui. Alettiinkohan sitä tilauksen jälkeen vasta valmistaa?

Tuoleissa on säätömahdollisuus, niissä pystyy melkeinpä makuuasennossa vaikka nukkumaan. En kylläkään ymmärrä, miten jotkut nukahtavat telkkarin ääreen. Mutta joskus – harvoin kylläkin – säädän asentoa niin, että jaloissa alkaa taas veri kiertää…

Joudun toteamaan, että meidän olohuone alkaa olla aika täynnä tavaraa. Keinutuoli jo vietiin pois, kaupan puolelle. Mutta rakastan tätä mustavalkoista huonetta, jossa on mulle mieluinen värimaailma ja kauniita esineitä, jotka olen itse varta vasten tänne valinnut. 

Kukkia meillä on paljon, lähinnä viherkasveja, joita mieheni hoitaa. Viikonlopuksi hän yleensä ostaa myös leikkokukkia. Onnistuin kuvaamaan nämä tulppaanit hienossa auringonpaisteessa. Niin ja siivosin tämän käsityönurkkaukseni varta vasten…

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top