Pyysin lukijoita kommentoimaan asujani, mutta en ollut varautunut niin tyrmääviin mielipiteen ilmaisuihin. Kun ensimmäinen uskaltautui lausumaan, ”ei ole mun mieleen”, niin seuraavat saivatkin jo pontta vähän vahvempiin ilmauksiin
– itselleni en ottaisi kumpaakaan
– sopii vanhemmille naisille
– nuo mekot on kyllä 80+ mallistoa
– vaikka mummi olenkin en kyllä päälleni laittaisi
– en laittaisi eläissäni päälle, sukupolviasia
– kiitos, mutta ei kiitos. Tollaset katastrofikokoiset mummomekot eivät ole minun juttuni.
– kauhistus, jos joutuu jonnekin hoitoon ja siellä puetaan tuommoisiin. Valkoinen pitsikaulus vielä lisäksi…
– rakastan mekkoja, mutta nuo ovat mallia muodoton tantta, ei kiitos siis.
– hirveitä, vanhanaikaisiakin…
Oli joukossa sitten muutama hyväksyväkin mielipide ja jokunen ehdotus, miten muuttamalla saisi paremmaksi tai ehdotus minulle paremmin sopivasta mallista. Itselleni tämä oli hyvä opetus myös siitä, mitä tarkoitetaan RAKENTAVALLA KRITIIKILLÄ.
Vähän aikaa kyyneleitä pidättelin, mutta sitten innostuin kokeilemaan jotain muuta. Otin lähtökohdaksi roosan värisen ihanan tuntuisen neuleen ja kokeilin, miten se sopii pitkien housujen ja hameen kanssa. kuten ensimmäisestä kuvasta huomaat, valokuvaus ei ole minun heiniäni. Sekään… Nyt en halunnut kuitenkaan vaivata miestäni.
Ja siitä seuraavaan ideaan, entä violetti hame lyhyen puseron kanssa? Pitkä tai lyhyt hame?
Koska valokuvasta on jotenkin parempi nähdä asioita, kokeilin myös puseroa korujen kanssa ja ilman.
Mä oon mikä oon ja…