Ensimmäinen ajatus laihdutusleikkauksesta – tai oikeampi nimitys on LIHAVUUSLEIKKAUS – syttyi mieleeni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Silloin tästä asiasta ei yleisesti puhuttu. Kun kerroin eräälle ihmiselle lähipiirissä aikomuksestani, hänen reaktionsa oli: ”Etkö voisi vain kuvitella käyneesi leikkauksessa ja laihduttaa ihan tavallisesti?” Hah. Loppujen lopuksi kävi niin, että hän lähti leikkaukseen ennen minua! Se olikin minulle helpotus, sillä sainhan kulkea valmiiksi viitoitettua polkua….
Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:
 |
| Tässä kuvassa olen aika ”höyskässä” kunnossa |
Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä… Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.
Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.
Vaihtoehdot
Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia. Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni ”hiha”, mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.
Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve – mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.
Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.
Näissä kuvissa olen ”pienimmilläni” sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.
 |
| Tässä kuva kesältä 2014, kun Pellavasydämen uutta myymälää vasta laitetaan |
Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia – ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.
Noh, menisinkö uudestaan?
Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.
Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.
On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.
 |
| Aivan liian iso annos |
Myös syödyn ruoan laadulla on merkitys. Jos syön jäätelön (se on liian makeaa) alkaa dumping-ilmiö. Hirveän moni ennen hyvältä maistunut syöminen on muuttunut pahan makuiseksi. Enää ei löydy hyvänmakuista jugurttia, rahkaa tai proteiinivanukasta. Ylipäätään mieluisan syömisen löytäminen on hankalaa. Kaikkein mieluiten söisin vain salaattia. Mieheni tekeekin joka ikinen ilta ison kulhollisen, josta syö itse pienen annoksen ja minä valtavan. Salaatinkastike on ainut rasvainen, mitä syön. Leipää syön 4 palaa ja se on liikaa, mutta toisaalta sillä korvaan pullan. Mitään makeita kahvileipiä en pysty/halua syödä, mutta tavallinen kotipulla on nannaaa. Leivässä olemme siirtyneet kauraleipään, enkä onnekseni ole siihen kyllästynyt, vaikka syömme samaa päivästä toiseen. Leikkeleet on jäänyt pois, ne eivät maistu. Kananmunaa kyllä laitan leivän päälle ja syön muutenkin, kun pitäisi proteiinin saannista pitää huolta.
Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.
Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.
Tällä hetkellä olen vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.
Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.
Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut Voltaren – kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.
Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.
Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset.
Mervi