Taidan olla vähän myöhässä askarteluni kanssa. Saattaa olla, että nämä unisiepparit on jo menneen talven lumia. En ole ollenkaan tutustunut taustalla olevaan filosofiaan. Enkä näe koskaan painajaisia. Olisiko muuten se suojellut, etten koskaan, ikinä, milloinkaan katso televisiosta yhtään murha-, kummitus-, scifi- tai kauhujuttuja. Eipä siltä, uutiset ovat monesti pahinta tosikauhua.
Minulle unisieppari on pelkästään kaunis koriste.
Ja minä, kun muutkin….
Olin virkannut sisuksen ja yritin lopputyön tehdä toimiston pöydällä – keskellä kaiken muun työn
Koska olen impulsiivinen käsityöläinen, en ehtynyt innostuksen puuskassani etsiä ohjetta, mutta pöydältä kiskaisin liinan, joka oli just sopivan kokoinen. Mutta lanka oli eripaksuinen eikä siitä tullut mitään. Liian monimutkainen malli se.
Keksin siis mallin omasta päästäni. Suuri virhemahdollisuus, mutta minäpä onnistuin! Jälkeenpäin tajusin, että minullahan on iso laatikollinen valmiita pöyhtäliinoja ja muutama niistä olisi ollut käden ulottuvillakin, mutta eihan kukaan tee oranssia unisiepparia, eihän?
Seuraava haaste oli sulkien/höyhenien löytäminen. Sattumoisin tärppäsi facebookin paikallisella annetaan-palstalla. Sain pussillisen undulaatin sulkia. Niin kauniita että!
Ompelijani Arja oli jo siepparin tehnyt ja hänen vinkeillään sijoittelin sulat. Kiinnitin ne puuvillalankaan – siihen samaan, millä virkkasin pitsinkin. Puuhelmillä saa piiloon kiinnityskohdan pienen liimatipan avustuksella.
