Seitsemänkymmentäluvulla tehtiin makrameesolmeilulla ainakin amppeleita ja kasseja. Nyt tämä työtapa on tullut takaisin. Näinhän ne menevät – sykleissä – paitsi muoti, myös käsityöideat. Huomasin, että Marimekkokin myy tänä kesänä makrameekasseja.
Itseni tuntien – en ole hyvä pikkutarkassa työskentelyssä, enkä hahmota hyvin solmujen suuntia – pyysin Tanjaa tekemään malliksi kaksi pikkuryijyä, valkoisen ja mustan. Solmeilu on helpoin tehdä roikkuvassa asennossa (siis työ, ei tekijä). Alla olevassa kuvassa myyjäharjoittelijamme Tanja ja tekeillä oleva miniryijy:
Tanja on kesän ajan lomalla. Näin hän pääsee käymään kotimaassaan Bulgariassa, näkee sukulaisiaan ja voi puhua omaa äidinkieltään. Elokuussa hän tulee takaisin ja jatkaa työssäoppimista.
Valitsimme yläreunaan laitettavaksi kuivunutta pajunvartta n. 30 cm. Solmeilu tehdään suoraan tähän. Lankana joku muu olisi ollut napakampi, mutta kun nämä kerät odottivat pääsyä kokeiltavaksi:
Tämä lanka on siis hiukan liian pehmeää, napakka moppilanka voisi olla helpompi työstää. Kivan näköistä tämä silti on. Mistään narusta en lähtisi ryijyä tekemään, vaikka kassiin se hyvin sopisikin. Meidän molemmat ryijyt ovat nyt näyteikkunalla, joten en saanut mustasta oikein hyvää kuvaa.