Olen jo vuodesta 2010 saakka ommellut pellavatunikoita myyntiin. Alunperin ne olivat kylläkin liivihameita, sillä helma oli mekkomittainen. Sittemmin helma on lyhentynyt tunikamittaiseksi. Aina joskus joku kysyy hihallista mekkoa tai jakkua. Samoin on kysytty edestä auki olevaa. En ole sellaisia kuitenkaan mallistoon ottanut, koska hihallisen vaatteen ”istuminen” erilaisten vartaloiden ylle on huomattavasti epätodennäköisempää kuin hihattoman. Tunikaan olen onnistunut muokkaamaan sellaisen kaavan, että se istuu lähes naiselle kuin naiselle, oli peppua ja rinnusta enemmän tai vähemmän.
Nyt kuitenkin vakioasiakkaamme, joka oli jo teettänyt meillä haaremihousut, pyysi ompelemaan niiden kaveriksi hihallisen jakun. Malliksi hän toi oman jakkunsa. Kuvittelimme homman olevan iisi, kun kerran mallin mukaan saisimme leikata. Mutta ei.
Ensimmäisestä koeversiosta tuli liian iso. Päätimme, ettemme lähde sitä pienentämään, vaan teemme uuden. Nooooh, siitä toisesta tuli liian ahdas hihojen osalta. Ei auttanut kuin suunnitella kolmas versio, joka sitten olikin ihan nappisuoritus. Olimme lopulta ihan tyytyväisiä itsemme, kun osasimme ilman kaavaa tehdä kädenteihin lisää väljyyttä ja silti istuvat hihat.
Nyt meillä on siis myynnissä kaksi hihallista jakkua, jotka varmasti käyvät kaupaksi, kunhan oikean kokoinen asiakas osuu kohdalle.
Tässä ensin kuva asiakkaan valmiista kokonaisuudesta haaremihousuineen:
Tämä asu taatusti kääntää päitä, on se sen verran upea ilmestys. Nuo asusteet kun on vielä pisteenä i:n päälle – juuri samoja värejä ja riittävät kookkaat.
Tässä kuvat harjoituskappaleesta Arjan päällä kuvattuna. Tämä jakku on aika leveähelmainen, en vaan saanut kuvaan vangittua takakappaleen 50-luvun tyyliä.
Nämä batiikkikankaat ovat olleet menestys. Hellekeleillä mitä parhain. Muutaman tunikan olen lähettänyt postissa ja yksi tunika painaa pakkausmateriaaleineen alle 200 gr.
Pellavasydämen Mervi