Vuodesta 2010 olen ommellut pellavatunikoita myyntiin. Malli on pysynyt jokseenkin samana, lähinnä yksityiskohtia olen muunnellut. Alunperin oli tarkoitukseni myydä vain isojen tyttöjen mallistoa ja rajasin sen kokoihin 44 ja siitä isommat. Nyttemmin teen kaiken kokoisia. Alussa mallistossa oli enimmäkseen mekkoja – tai oikeastaan liivihameita, sillä hihoja en ole koskaan halunnut ommella. Syynä se, että ilman hihoja malli käy monenmuotoiselle vartalolle.
Pari vuotta sitten ompelin muutaman tunikan (vai onko se tunika, jos ei ole hihoja?) myös puuvillakankaista.
Viime kesänä ostin aivan miettimättä kangasedustajalta muutaman batiikkikankaan ja siitähän innostuin kovasti. Ja asiakkaat innostuivat. Alla olevan kuvan otin nyt pääsiäisen aikaan, kuten taustalla oleva hyllyn pääty kertoo.
Tämä batiikkikangas on ollut kaikkein suosituin, pidän siitä itsekin eniten. Tämä on nyt meillä esillä ja inspiroimassa kesän ompeluksiin. Kuvittelemme vielä ehtivämme tekemään monta tunikaa valmiiksi odottamaan turisteja. Ei silti, kuvittelemme ehtivämme tekemään montaa muutakin juttua ennen kesää!
Yksi mekon kuva löytyi arkistoistani. Aika hurja. Liian iso minun hoikistuneelle varrelleni. Entiselle hoikistuneelle, huom.
Kerron tähän loppuun keskustelun, joka käytiin viime viikolla. Asiakas on aiemmin ostanut pellavatunikan jos toisenkin ja lisäksi teettänyt omasta kankaastaan samanmoisen. Nyt hän halusi uuden.
Asiakas: Ei mutta minähän käyn hakemassa kotoa sen vanhan tunikan malliksi.
Minä: Kiva, siitähän se onkin helpoin tehdä – mallin mukaan.
Asiakas tuo tunikan.
Minä: Tämä ei kylläkään ole Pellavasydämen tunika, en ole tätä tehnyt.
Asiakas: No ihan varmasti olet tehnyt, tuosta ostin teidän vanhasta paikasta.
Asiaan ei tule selvyyttä, joten
Minä: Olkoon sitten niin, meillä on asikas aina oikeassa.
Nyt sitten opettelen tekemään sellaiset taskut, joita en ole koskaan tehnyt.
Pellavasydämen Mervi
