Sisustus täydentyy viherkasveilla

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen, kun muutimme tähän kotiin. Sisustus muuttui täydellisesti vanhaan verrattuna – koriste-esineet lähtivät kierrätykseen. Alkuun tuntui lähes minimalistiselta. Osaltaan karsiminen oli pakon sanelemaa, kun tilaa ei yksinkertaisesti ole. Tai noh, kyllähän tuolla yläkerrassa on tilaa vaikka kuinka, mutta minä en laske niitä neliöitä ollenkaan ”kodikseni”, kun en sinne pääse.

Nyt on alkanut tuntua siltä, että kaipaan jotain lisää. Löytyi muutama taulu, jotka olin jo laittanut poislähtemään. Niin siinä sitten käy, kun ei heti vie kokonaan pois…

Aloin kaipaamaan myös kukkasia, tai oikeammin viherkasveja. Mieheni tuo joka viikko kukkivia kukkia, mutta kaipasin ikkunalaudoille täydennystä. Tässä kodissa kun on oikeat ikkunalaudat. Kävimme avustajan kanssa Tokmannilla ja ostin liki kymmenen ruukkua! Siellä oli mainiot tarjoukset ja kasvit näyttivät hyvinvoivilta, joten ostin, vaikka olin itselleni luvannut, etten koskaan enää ostaa Tokmannin kukkia.

Avioliittomme alkuaikoina minä olin se, joka vastasi kukista. Sittemmin monet hommat – ja myös tämä – on siirtynyt miehelleni. Siellä kaupassa viherkasvivalikoimaa katsellessani totesin, että ihan samoja kasveja  myydään nytkin. Vai ovatko tulleet uudelleen ”muotiin”…?

Tämän kukan olen ostanut kesällä oikein komeasti kukkivana. Nyt se käy ”kuolinkamppailuaan” mutta toivon, että saan sen vielä virkistymään. Hän oli ensin putiikin puolella, eikä kukaan oikein muistanut kastella. Nyt toin hänet kodin puolelle muiden rinnalle. Kasvien nimillä ei ole minulle merkitystä, enkä näidenkään nimiä tiedä. Valitsen ne täysin ulkomuodon perusteella, sisustukseen ja toisiinsa sopivaksi. Lisäksi kukissa pitää olla samanlaiset ruukut. Se ei nyt aivan toteudu näissä makuuhuoneen kukissa. Kestänköhän?

Keittiönkin ikkunalauta on nyt melko täynnä:

Hauskin näistä on rosmariini, joka tuoksuu voimakkaasti, kun siihen koskee. Ja voihan sitä muutaman lehden laittaa ruokaankin, vai voikohan?

Vaikka kuinka koitin, en saanut hyviä kuvia. Ilma oli mitä parhain, kaunis, auringonpaisteinen. Ikkunaa vasten kuvaaminen on minulle mahdoton tehtävä – onkohan siihen joku helppo niksi?

Saapi nähdä, pystynkö hillitsemään itseni vai täytänkö pikkuhiljaa kodin turhalla ”roinalla”. Enteet ovat olemassa, nytkin virkkaan pöytäliinaa. Monta kymmentä pöytäliinaa hävitin muutossa, kun ei tässä kodissa ole piironkeja, minkä päälle niitä laittaa. Nekin, mitkä jäi, ovat aivan väärää värimaailmaa. Sain siis hyvän syyn kierrellä kirppiksellä. Yksi kaitaliina onkin juuri pesukoneessa.

Miten sinä – lukijani – pidätkö viherkasveista? Onko ne oma harrastuksensa vai osa sisustusta, niinkuin minulla?

Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top