Rakastan käsitöitä, mutta en ihan kauheesti tykkää ompelusta. Olen hätiköitsijä ja haluaisin äkkiä valmiiksi enkä toisaalta pysty kauan istumaan ompelukoneen ääressä kun alkaa selän hermo jumittaa.
Teatteripuvustuksen luominen on kuitenkin oikein mieluista hommaa. Siinä ei tarvitse tehdä millintarkkaa työtä, kunhan saumat kestää ja luovuutta piisaa. Syksyllä sain tosi haastavan työn. Jälkeenpäin jouduin toteamaan, että tein saamastani tehtävästä itse turhankin hankalan. Työn olisi voinut tehdä – ja loppujen loppujen lopuksi niin kävikin – paljon yksinkertaisemmin.
Tämän projektin kanssa on hiuksia harottu ja kiukuteltu. Lopputuloskaan ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Koska teatteripuvustuksia ei saa kuvata, en voi näyttää muuta kuin tämän keskeneräisen prototyypin.
Hommasin tuollaista päällystettyä superlonia firmasta, joka valmistaa autojen istuimia. Sen ompelu oli hankalaa. Siis todella hankalaa.
Ehkä jostain teflonpaininjalasta olisi ollut apua, mutta minä käytin lakanakangasta saumoissa. Oman haasteensa toi työn suuri koko, eihän sitä saanut ompelukoneeseen mitenkään päin hyvin.
Tuskastuneena valitin miehelleni, etten ikinä enää tee puvustuksia. Hän kun tietää, miten mieluista se on aina minulle ollut, rauhoitteli:” Kyllä sää voit sellaisia tavallisia puvustuksia ottaa vastaan, muttei mitään tollaisia hullumaisia.” Niinpä. Toisaalta sen työn suola on juurikin sen haastavuudessa.
Tässä(kin) projektissa tarvitsin mieheni apua. Olen jo oppinut, että kun selitän, mitä pitäisi saada aikaiseksi, vastaus on jotenkin tämän suuntainen: ”Ei se ole mahdollista, ei onnistu!” Mihin minä vastaan, että SEN ON ONNISTUTTAVA. Pitää vain keksiä.
Pellavasydämen Mervi
Ps. lopputuloksen näet, kun ostat lipun Uudenkaupungin Teatterin näytelmään ”Loma”, joka alkaa helmikuussa. Kannattaa ehdottomasti. Ei kylläkään tämän puvun vuoksi, mutta se on hauska esitys.