Niin siinä sitten kävi.
Tänään en enää kyennyt uimahalliin lähtemään. Viime viikolla vielä kävin sunnuntaina kuntosalilla, maanantaina senioreitten vesijumpassa ja lisäksi puoli tuntia omaehtoista vesijuoksua. Kolmas yritys oli torstaina: uimahallissa tunnin kuntojumppa. Sitten olinkin niin sippi, etten meinannut kävelemään päästä.
Eilen olimme veljeni luona juhlimassa isämme 80-vuotissynttäreitä ja siellä piti kävellä portaita monta (?) kerrosta. Suorastaan ylivoimaista. Illalla jouduin tekemään ”kipeän päätöksen” – liikuntakertoja pitää vähentää tai vaihtoehtoisesti keventää. Päätin palata yhteen/kahteen kertaan viikossa. En pysty enempään.
Ilmeisesti liikuntakertoja on liian tiheään. Kroppani ei ehdi palautua edellisestä kerrasta, enkä siis huomaa kunnon kohoamista, kun olen koko ajan äärettömän kipeä. Pahinta on selän hermosäryn palaaminen kuvioihin. Kipu ei varsinaisesti tunnu selässä, vaan vaihtelevasti molemmat jalat särkevät – sekä lonkasta, että hermosärkynä.
Marraskuuksi tilasin avustajan kahteen liikuntakertaan: maanantaina ja torstaina vesijumppa, mutta todennäköisesti vaihtan näistäkin toisen kuntosaliksi, joka on kevyempää kuin vedessä jumppaaminen.
Kurjaa antaa periksi. Mutta mieheni muistutti minua, että joka kerta käy näin. Ensin en liiku yhtään, sitten kuvittelen itsestäni liikoja ja yritän ylivoimien ja sitten tulee lopahdus. On/off.
Mervi