syyskuu 2016

Maalaiset Hesassa

Monta viikkoa odotimme työntekijäni Arjan kanssa, että pääsemme Marttojen retkelle Helsinkiin tutustumaan sikäläisiin kädentaitomessuihin. En ole siellä aiemmin ollut – Seinäjoella, Turussa ja Tampereella kylläkin. Arjalle nämä taisi olla ihan ensimmäiset. Martat peruivat retken viime hetkellä, mutta vähän aikaa nyyhkittyämme pettymystämme, päätimme lähteä kuitenkin. Vielä viimeisenä iltana soitti ystävä ja varoitteli lähtemästä, kun juuri samaan […]

Maalaiset Hesassa Lue lisää »

Haluatteko lämmintä vai kylmää?

Kun muutimme tähän taloon, kuvittelimme, että lämmityskustannukset laskevat, sillä talossa on kaukolämpö. Vaan eipä niin käynytkään. Minulle on selvitetty, että lämpöä karkaa vanhojen, huonojen laitteiden vuoksi. Mieheni päätti laitattaa lämpöpumput sekä putiikkiin että kodin puolelle. Talvella sitä lämmitetään ja kesällä sieltä saadaan vilvoitusta. Täksi aamuksi piti tyhjentää nurkkaus, johon laitetta suunnitellaan. Nyt on putiikin eteinen

Haluatteko lämmintä vai kylmää? Lue lisää »

Syksyinen sukkalanka

Tänään on ihana aurinkoinen päivä – tai ainakin aamu! Tunnen oloni ihan ”normaaliksi” ihmiseksi, kun olen noussut ylös jo seitsemän aikaan. Yleensähän nukun puoli kymmeneen, että just ja just ehdin ovet avaamaan kymmeneksi. Täksi aamuksi oli ohjelmaa: Uudenkaupungin kivijalkayrittäjien aamukahvitilaisuus, jossa suunniteltiin Eu-hanketta ”kivijalka kuntoon”. Pellavasydänkin osallistuu tällaiseen ammattikorkeakoulun ja yrittäjien yhteiseen projektiin. Mukava nähdä,

Syksyinen sukkalanka Lue lisää »

Minä-viestintää

Varoitus: tässä tulee ikävää tekstiä. Sellaista, josta aiemmin olen saanut moitteita. Jonkun lukijan mielestä en saisi kertoa asiakkaiden asioita. En itsekään tiedä asiakkaiden nimiä, eikä kuvauksestani kukaan pysty asiakasta tunnistamaan. Minä seison näiden sanojeni takana ja voin sanoa samat sanat suoraan asiakkaan edessä.Ensin tilannepäivitystä: Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hurjan työläitä. Liiankin. Meille tuli uusi

Minä-viestintää Lue lisää »

Ulkokuvauksia

Tänään oli niin hieno auringonpaiste ja muutoinkin kaunis alkusyksyn päivä, että käväsimme kuvaamassa villasukkia ulkona. Vielä ei ole pakkanen puraissut kesäkukkia.  Pellavasydämen Mervi

Ulkokuvauksia Lue lisää »

Vanhat villalangat poispoispois

Aikoinaan neuloin lähestulkoon pelkästään Novitan 7veljestä -langasta. Kun en paremmasta tiennyt. Ja vielä siitäkin taaksepäin tuo mainitsemani lanka oli minulle liian kallis, joten neuloin isoja neulepuseroita itselleni halvoista akryylilangoista. Muistan, että markka kerältä oli sopiva hinta. Eikähän noissa langoissa moittimista olisi ollutkaan, vieläkin on muutama pusero käytössä, vaikka ikää niillä on jo n. 30 vuotta!

Vanhat villalangat poispoispois Lue lisää »

Ontelokuteet vyyhdistä rullalle

Nyt on Lankava ottanut ison harppauksen. Tähän asti ontelokuteet ovat olleet vyyhdillä. Vaikka sen setviminen on paljon helpompaa kuin jonkun ohuen langan, on se kuitenkin vaatinut oman työvaiheensa. Itseäni ainakin harmittaa, jos ei jostain syystä pääse HETI työhön käsiksi. Kaikki esivalmistelut nostaa adrenaliinia. Ontelokudettahan on kolmea erilaista – tai oikeastaan neljää, jos Esterikin otetaan huomioon.

Ontelokuteet vyyhdistä rullalle Lue lisää »

Prosessin hallintaa

Onpa ollut piiiitkä tauko. Elokuun ajan olen totutellut jakamaan työpäiväni Arjan kanssa. Tai tarkalleen ottaen puoli päivää. Hän tekee ensimmäisen kuukauden 4 tuntia päivässä, seuraavan kuun 6 tuntia ja lopuksi 8 tuntia päivässä, mikäli jaksaa. Hyvin meiltä yhteistyö sujuu, oikein mainiosti. Olemme samanlaisia temperamentiltamme, Arja kylläkin nopeampi liikkeissään. En tahdo perässä pysyä, niin vikkelästi se

Prosessin hallintaa Lue lisää »

Shopping Cart
Scroll to Top