väliaikatietoa

Huoh!
Olen ollut aivan kuin kipeä kissa (mikähän tarina tämänkin sanonnan takana on?) kun ei ole pöytäkonetta. Sen korjaaminen on kuulemma työlästä, eikä tahdo onnistua. Tabletti on vain hätätapauksia varten – ja sairaalassa ollessa välttämätön. Nähdessään kurjuuteni, jota on kestänyt jo toista viikkoa, mieheni kysyi: ”Mikset ota läppäriä käyttöön?” Jotenkin sellaisella äänenpainolla, ihan niinkuin olisin siitä kieltäytynyt…

Noh, enhän minä tiennyt, että läppäriin saa liitettyä norminäppäimistön ja normihiiren, ne tutut ja turvalliset, joita osaan käyttää. Miksi ihmeessä ei tuota aiemmin sanonut!

Vaikka koneen puuttumisesta on ollut hyötyä lisääntyneen ajan myötä, olen sitä kaivannut eniten viime viikon aikana. Eikä vähiten siksi, että tässä istuen lepäännyn. Selkä voi hyvin, lonkat eivät satu ja aivot nollaantuvat.

Viime päivinä leikattu jalka on ollut kipeä. Että olen ollut huolissani! Kävin eilen fysioterapeutilla määrätyllä kuuden viikon näytöllä. Hän kyllä rauhoitteli, että kipu kuuluu asiaan kun kerran jalkaa alkaa käyttää ilman keppiä. Heti auttoi – tänään on jo ollut parempi! Olen koko päivän kävellyt vain yhdellä kyynärsauvalla. Se on aiemmin leikattua lonkkaa varten ja siitä en pysty koskaan luopumaan.

Putiikkiin on tullut paljon uutta tavaraa. Koko viime viikon avustajatunnit meni hinnoitteluun ja hyllyttämiseen. Täydennystä tuli puikkovalikoimaan, nyt meillä on kyllä tosi kattavasti erilaisia sukka- ja pyöröpuikkoja. Tuli myös uusia pipolankoja, joita sormet syyhyävät päästä kokeilemaan. Joulukankaat on vielä korkkaamatta. Kukkaronkehyksiä on myös tullut lisää, niitä on nyt paaaaljon.

Eilen osallistuin kansalaisopiston kangaskukkarokurssille. Olipa kivaa vaihteeksi opiskella uutta. Olen yrittänyt itsekseni tehdä nipsukukkaroa, mutta se ei onnistunut ja on jäänyt mielen pohjalle kaivertamaan. Eilen sain kuin sainkin kukkaron valmiiksi ja nyt voin huo’ata helpotuksesta. Kurssi jatkuu vielä kahtena maanantaina, joten ehdimme kunnolla harjoitella. Sitten alankin ”tehtailemaan” erilaisia kukkaroita ja kasseja joulumyyntiä ajatellen. Jaa-ah, saa nähdä….

Kursseja suunnittelen vielä tälle syksylle. Sukkakurssi olisi suunnitelmissa ihan näinä päivinä. Nyt pitäisi vaan tehdä tilaa niin, että n. 10 osallistujaa mahtuu istumaan. Eteinen pitäisi saada tyhjättyä.

Tämä postaus on vielä kuvaton, sillä tässä koneessa ei ole valmiina yhtään kuvaa ja näin illan pimeydessä ei kannata kuvia ottaa…

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top