Tänään tuntuu siltä, että ”koko elämä” on häiriössä. Vaiks kuukauden hankalat ajat onkin tässä iässä jo takanapäin, aina silloin tällöin tulee annettua periksi. Juuri nyt olen vetänyt alakulon päälleni, antautunut itsesäälille ja märehdin peiton alla. Paitsi että juuri nyt istun yöpaita päällä tässä pöytäkoneeni vieressä ja syön suklaata. Se ei edes maistu hyvältä, yöks!
Laihdutusleikkauksen jälkeen painoni on laskenut sen 35 kiloa eikä enää laske ollenkaan. Tottakai tuokin tuntuu hyvältä. Viimeksi eilen joku asiakas huomautti, ettei ollut tuntea muutaman vuoden jälkeen, kun olen laihtunut. Mutta tiedättehän tunteen, kun mikään ei riitä. Liian vähän, enemmän pitäisi saada… Totta on, että minun pitäisi vielä paljon pudottaa painoa.
Nyt alkaa kiloja tulla takaisin. Leikkauksen antama hyöty on käytetty. Minulle toista vuotta sitten tehty sleeve-leikkaus on lihavuusleikkauksista se kevyempi versio. Ohitusleikkaus on tietääkseni tehokkaampi sen tähden, että sen jälkeen elimistö toimii erilailla, rasva ei jää elimistöön – tai jotain sinne päin. Viime päivinä olen miettinyt, että olisinko tarpeeksi rohkea mennäkseni uuteen leikkaukseen. Kirurgi sanoi, että on mahdollisuus tehdä vielä se radikaalimpi leikkaus, jos tällä ei saavuteta haluttua tulosta.
Syöminen on edelleen ongelmallista. Lämmin ruoka tekee kipeää vähän aikaa syömisen jälkeen. Annokset ovat pieniä, enempää ei yksinkertaisesti pysty syömään, mutta ruoan laadussa olisi paljon parantamisen varaa.
Tänä viikonloppuna olen jopa kysellyt personal trainer- tyyppistä tsemppaajaa itselleni. Oma tsemppaus kun ei nyt tahdo riittää.
Tällaisen keskustelun kävin itseni kanssa äsken:
– Ei, nyt ei ole nälkä. Ei siis tarvitse mennä syömään. Sun tekee vaan mieli, mutta se ei ole oikea syy syömiselle.
– Sitä paitsi, ajattele pitkällä tähtäimellä. Muistathan, että kompastuskivesi on nimenomaan ”hetken nautinto”, ethän anna sille periksi?
– Hm…. niih. Mutku. Ahaa!
– Niin mutku syömisohjeissa sanotaan, että PITÄÄ SYÖDÄ PARIN TUNNIN VÄLEIN. Ei saa siis pitkittää syömisten väliä. Nyt on jo kulunut monta tuntia. Kyllä saan syödä yhden jätskin. (menee ja avaa pakastimen oven…)
Syömishäiriöinen (ja moni muu addiktoitunut) keksii aina jonkun tekosyyn saadakseen syödä.
Tuollaisesta lätystä pystyn vain vajaa puolet syömään kerrallaan. Ja on se vähän liian makeaakin.
Mervi