Pettymys, mutta ei yllätys.
Lähdin tänään Turkuun Tyksiin ja asioille. Luulin käyväni lopputarkastuksessa läpihuutojuttuna ja sitten keskittyväni ostoksiin. Mutta.
Minut leikannut lääkäri Mika Junnila oli oma ihana itsensä, mutta uutisensa eivät olleet miellyttäviä. Marraskuussa leikattu lonkka on kuvissa ennallaan ja siis hyvä. Kaksi vuotta kuulemma on ”varoaikaa” että vasta sen jälkeen voidaan huokaista helpotuksesta.
Sensijaan sekä oikean puolen polvi että lonkka ovat sökönä. Polvessa on lisäksi joku rakenteellinen virhe, edessä joku jänne on liian pitkä ja se kuulemma haittaa leikkausta. Nivelpinnat ovat aivan kuluneet ja polvi tulee siis leikattavaksi, mutta ei vielä.
Oikea lonkaa sensijaan leikataan SYYSKUUSSA. Olisin toivonut pitemmän ajan ennekuin taas joudun leikkaukseen. Lonkkaproteesi on kutenkin koko matkaltaan irti. Lääkäri näytti minulle röntgenkuvan, mistä asian saattoi kyllä selvästi nähdäkin. Kysyin, onko siitä haittaa, jos vielä pitkitetään leikkausta. On kuulemma, luu alkaa kulua ja leikkaus on entistä vaikeampi tehdä luupuutosten takia.
Ei siis auta, kuin alkaa taas orientoitua leikkaukseen. Nyt tähän lonkkaan laitetaan ”ihan tavallinen” lonkkaproteesi. Olen sikäli yllättynyt, että polvi enemmänkin haittaa elämää.
Aika pitkiä matkoja kykenin kuitenkin Turussa kävelemään, vaikka laahustaen. Siis minun pitkä matkani on kauppakeskus Mylly päästä päähän. Hyvitin itseäni ostamalla uuden hajuveden ja kevättakin. Kävin myös kudetukussa ja nyt autoni on täynnä kauniita rullakuteita.
Häälahjaksi meille yhteisesti ostin pellavalakanasetin ja sängynpeitteen. Kyllä, meillä on TAAS hääpäivä. Justiinhan se oli. Olin sairaalassa ja sain mieheltäni kukkakimpun. Tänäänkin sain. Ihan liian nopeasti nämä vuodet kuluvat.
Nyt kyllä nautin entistä enemmän tästä ajasta ennen seuraavaa leikkausta. Loppupäivän nautinkin nukkumalla – neljä tuntia. Heräsin kymmeneltä illalla ja ihmettelin kun olohuoneessa oli valo, luulin nimittäin jo aamun olevan.
Mervi