Olen viime tingan ihminen – Mikä se tinka sitten onkin. Vaikka kuinka paljon olisi aikaa joku tehtävä suorittaa, teen sen vasta, kun on ihan pakko. Yleensä viimeisenä yönä.
Viime lauantaina putiikin avajaisissa tuli tilaus tuotteesta, jota on oikein kiva tehdä. Soma lopputulos ja mukava näperrellä. Siirsin ja siirsin työn aloittamista ja sitten se ei enää ollutkaan hauskaa. Pakkopullaa vaan.
Kiireellä kun tekee, tapahtuu myös helpommin virheitä. Lisäksi on se riski, ettei viimeisenä yönä löydäkään kaikkia tarvikkeita, eikä enää pääse mihinkään niitä hakemaankaan. Onneksi löysin silitettävän kuvan tulostuspaperia vielä pienen palan ja kangas ja pitsi ja pehmuste löytyi kaiken selvittämättömän tavaran joukosta. Nyt on korostetusti sellainen vaara, että tarvittava materiaali on juurikin eri paikassa, missä itse olet. Se on kaupalla, kun työskentelet kotona tai jäi kotiin, kun olet kaupalla.
Kirjoitus epäonnistui kiireessä. Ihan varmasti säädin tulostuksen peilikuvaksi, mutta näköjään kone ei totellut…
Olisi siinä (taas kerran) ollut selittelemistä, jos en olisi saanut tilausta tehtyä. Usein tällaisen urakan jälkeen käy vielä niin, ettei asiakas sitten saavukaan hakemaan tilausta sovittuna päivänä. Toisaalta harmittaa rehkiminen, mutta onko pakko tehdä itselleen kiusaa. Eikö voisi aloittaa heti ja olla loppuajan rauhassa? Ihan varmasti seuraavan tilauksen kanssa toimin näin.
Pellavasydämen Mervi