Mihin putkeen näyte laitettaisiin?

Lääkäri kävi, muttei ollut mitään tietoa mukanaan. Aina on tieto kiinni jostain toisesta, jos ei muuta niin Tyksissä on liian vähän konekirjoittajia lausunnoille. Kohta viikko kulunut tt-kuvauksesta, mutta vielä siitä ei irtoa mitään. Siitä on kuitenkin kiinni mm minun seuraavan keikkauksen ajankohta. Olen jo luovuttanut ja tuumin, että se siirtyy, siirtyy ja siirtyy… miten pian sitten löytyy uusi aika. Ehkä syksyllä?

Lääkäri määräsi otettavaksi viljelyn haavasta erittyvästä kudosnesteestä. Nytpä sitä ei enää juurikaan erity, joten hoitajalla oli täysi työ saada muutama pisara otettua purkkiinsa. Vähän ajan päästä tulee toinen hoitaja putkilon kanssa. Kun pitäisi ottaa näyte siitä haavasta – ensimmäinen putkilo oli nimittäin väärä!

Täällä minä makaan odotellen, että tyksin lääkärit ja konekirjoittajat ehtisivät töidensä pariin. Arvatkaa, olisinko mieluummin kotona odottamassa ajan kulumista. Ai niin – keuhkoröntgen osoitti, että vielä on ilmarintaa jäljellä noin 7 millimetriä. Eipä ole iso, mutta jossain asennossa oireet vieläkin vaivaavat. Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top