Eilisessä kirjoituksessani tuumasin, että ihmeen hyvin olen hermoni hallinnut.Välillä kauhistuttaa, kun koko tämä ruljanssi on vain MINUN VASTUULLANI. Osaanko suunnitella kaiken oikein, pitääkö aikataulu, saadaanko tavarat johonkin mahtumaan ja asiakkaatkin pitäisi hyvin palvella. Tänäänkin oli huippuhyvä myyntipäivä, tavara hupeni silmissä.
Ihminen on joustava ja ihmeen sitkeä. Sitä jaksaa, mitä pitääkin. Yleensä. Juuri nyt minulla on monta rautaa tulessa, ehkä jopa liian paljon tämän tyhjennysoperaation lisäksi. Ensimmäisen kerran huomasin, ettei se itku sittenkään kaukana ole. Pienikin harmistuminen saa palan nousemaan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Mutta minähän puren hampaat yhteen ja jatkan. Pakko jaksaa. Kohta saan nukkua kyllikseni. Nyt menen vain pikkupäikkäreille ja otan varmuudeksi nenäliinan mukaan.
Mervi